Mainos
Mainos

Liukuvärjätyt hiukset kääntävät katseita – uskaltaisitko kokeilla?

Liukuvärjättyjen hiusten suosio nousi viime vuonna siinä määrin, että tyveä vaaleampia latvoja tai latvoja vaaleampia tyviä näkyi katukuvassa paljon myös Suomessa. AVA kokosi yhteen kuvia tähdistä, joiden hiuksissa on nähty onnistuneimpia liukuvärjäyksiä.

Jokaisella on joskus sellainen olo, etteivät hiukset tunnu asettuvan toivotulla tavalla ja omaan hiusväriin tai leikkaukseen kaipaisi piristystä. Uskaltaisitko sinä kokeilla suosituksi noussutta liukuvärjäystä?

Liukuvärjäys eli ombre hair tarkoittaa hiusväriä, joka joko vaalenee latvoja kohden tai toisinpäin. Yleisin muoto trendikkäästä värjäyksestä on ruskeat hiukset, joiden latvat on vaalennettu siten, että väri haalenee vähitellen latvaa kohden. Hollywoodista Suomenkin katukuvaan yltänyt hiustrendi on ollut hyvin suosittu.

Erityisen luonnollisia versioita

Liukuvärjäyksestä on nähty punaisilla matoilla lukuisia maltillisia versioita, joissa hiukset muistuttavat auringon luonnollisesti vaalentamia hiuksia. Muun muassa Drew Barrymore ja Elisa Sednaoui on nähty arvostetuissa tilaisuuksissa maltillisesti liukuvärjätyissä hiuksissa.

Hurjan rohkeita variaatioita

Liukuvärjäys antaa mahdollisuudet moneen ja tämä ollaan huomattu myös maailmalla. Kun hiuksissa on selkeästi kahta eri väriä, on lopputulos erityisen räväkkä ja teatraalinen. Esimerkiksi Stacey Solomon ja Katy Perry ovat valinneet tavallista rohkeamman version ombre hairista.

Mitä mieltä sinä olet liukuvärjätyistä hiuksista? Kommentoi alle!

Lue myös:

AVA

Kuvat: Getty Images / Splash News

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme