Mainos
Mainos

Lukupiiri: Ei kuitenkaan aivan Jeesus

Lukupiirissä luetaan kiehtovia, keskustelua herättäviä kirjoja! Esittelemme viikoittain lukemisen arvoisen kirjan, jonka voit voittaa omaksesi.

Kirja: Ihmisen poika
Kirjailija: Mike Pohjola
Kustantaja: Gummerus
Helmiä: 2
Kenelle: Roolipelaajille, 1970-luvulla syntyneille, fantasianörteille, uskonnoista kiinnostuneille, nuorisokirjojen ystäville, alakulttuureiden edustajille.

Egyptiläiset palvoivat Osirista ja tämän sisarvaimoa Isistä, joka oli neitsyt, mutta synnytti silti Horus-jumalan. Paha jumala Set tappoi Osiriksen, mutta Osiris nousi kuolleista kohtaamaan Setin viimeisessä taistelussa, jossa viimein Osiriksen poika Horus otti voiton Setistä. Sitten Osiris päätyi hallitsemaan kuoleman valtakuntaa, missä hän tuomitsee eläviä ja kuolleita. Heidän temppeleissään oli patsaita, jotka esittivät Jumalan äitiä Isistä pitämässä sylissään Horus-vauvaa, ja toisia patsaita, jotka esittivät kuolevaa ja uudelleensyntyvää Osirista.

Pari sataa vuotta myöhemmin eräs Egyptin faarao sai päähänsä, että vain hänen sukunsa…

(Mike Pohjola: Ihmisen Poika s. 9)

Melko hengästyttävät kymmenen ensimmäistä sivua. Näin alkaa kirjoistaan, roolipeleistään ja larpeistaan (live-roolipeli) tunnetun MikePohjolan romaani Ihmisenpoika, jota ainakin Helsingin Sanomat on kuvannut omaelämänkerralliseksi Jeesus-romaaniksi. Eikä siinä muuten kaikki: kirjalla on Hollywoodissa sopimus elokuvaoikeuksista. Tämä tarkoittaa sitä, että jonain päivänä se saattaa ehkä mahdollisesti nähdä päivänvalon myös valkokankailla. Minä kutsuisin kirjaa ja kaikkea sen ympärillä melko mahtipontiseksi.

Onneksi alku ei kuvasta koko teosta, vaan siihen saadaan melko pian nidottua mukaan myös jotain kiinnostavampaa, tästä maailmasta olevaa: perhesuhteita, uskonnollisuutta, kiihkoilua, ihmissuhteita, seksiä ja roolipelejä. Valitettavasti mielenkiintoisten tapahtumien esittely ei kuitenkaan tee tarinasta eheää, eikä Julius Sariolan – vai Pohjolan? – elämä kiinnosta lukijaa niin paljon, että sitä jaksaisi kahlata yli 600 sivua läpi puhisematta.

Ilta meni rattoisasti ja kesti pitkään. Matias joi olutta muiden larppaajien kanssa. Jotkut polttivat tupakkaa ja joivat kotitekoista viiniä. Juliuksellekin tarjottiin, mutta hän kieltäytyi. Halailu lisääntyi ja jotkut tytöt ja pojat kiersivät pussailemassa tuttujaan. Muutama pariskunta kieriskeli maassa viittojensa päällä hyväilemässä toisiaan. Metsästä kuului kikatusta.

”Koskahan täällä pitää mennä nukkumaan?” Julius kysyi Heliltä, joka oli poikaystävänsä kainalossa.

”Ihan sit ku haluut”, Heli sanoi ystävällisesti.

”Mut mää tarkotan et koska tarttee herätä?” Julius selitti.

”Kympilt on aamupala. Mut sä voit saada kofuja kyl sit.”

”Mitä ne on?”

”Kofeiinipillereitä. Vai haluutsä heti?”

Juuri tästä äiti oli varoittanut, Julius ajatteli. Olikohan hän ollut oikeassa näiden larppaajien suhteen. Mitään vaaraa ei varmaankaan ollut, mutta parempi silti kieltäytyä, hän ajatteli.”

(Mike Pohjola: Ihmisen poika s. 235)

Ehkä Ihmisen poika ei kuitenkaan ole tarkoitettu aikuisille, vaan omaa itseään etsiville nuorille? Pohjola on taitava nuortenkirjailija, mutta vanhemmalle tekstin tyyli tuntuu lapselliselta ja pintapuoliselta. Lyhyet lauseet. Yksinkertaistetut tapahtumat. Rytmitys. Lopussa seisoo kuitenkin jonkinlainen kiitos, sillä Pohjolalla on vaihtoehtoisia loppuja jokaiseen makuun. Tässä on jotain roolipelaajamaisen vinkeää!

Kyllä minä silti sen elokuvan haluaisin nähdä. Ehkä siitä tulisi jotain samanlaista kuin jos TerrenceMalickinThe Tree of Life ja DarrenAronofskynTheFountain yhdistettäisiin lakoniseen nuortenelokuvaan, jossa päähenkilö ei ole varma oikeastaan yhtään mistään – paitsi siitä, että hän on messias.

Teksti: Jenni Junkala

Kuva: Gummerus

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme