Mainos
Mainos

Luuletko itsestäsi liikoja? Näin kauan pystyt oikeasti työskentelemään ilman taukoa

Moni nykytyöläinen raataa edelleen tuntikausia putkeen, vaikka tauoton työskentely on haitallista.  

Kahdeksan tunnin työpäivä on vanhentunut käsite. Tätä mieltä on myös Travis Bradberry, joka kirjoitti taukojen tärkeydestä LinkedIn-pavelussa. Miehen mukaan moni raataa edelleen tuntikausia putkeen, vaikka tauoton työskentely on haitallista. 

Bradberry kertoo tutkimuksesta, jonka havaintojen mukaan ideaali työskentelytahti on 52 minuutin työpuristus, jota seuraa 17 minuutin lepo. Työpäivän pituus ei merkinnyt aktiivisuudelle yhtä paljon kuin tauottaminen.

Ihmiset, jotka pitivät säännöllisesti pieniä taukoja, olivat tuottavampia. Noin tunnin työaikana ei vilkuiltu Facebookia tai kirjoitettu sähköpostia; 52 minuuttia kului siis vain ja ainoastaan työtehtävien tekoon. Liki tunnin työn jälkeen pidettiin tauko, joka puolestaan ei liittynyt työskentelyyn millään tavalla.

Bradberryn mukaan aivot toimivat luontaisesti sykleissä: ne haluavat olla käytössä noin tunnin, jonka jälkeen ne haluavat noin vartin tauon. Paras tapa välttää uupumusta tai harhautumista epäoleellisiin asioihin onkin jäsentää työpäivä tarkasti.


Toimi näin!

Riko päiväsi tunnin paloihin. Moni on taitava jäsentelemään viikon tai kuukauden projektit, mutta yhden päivän jäsentäminen voisi olla tuottavampaa. Suunnittele siis päiväsi tunnin palasten ympärille.

Kunnioita tuntiasi. Kun olet jakanut päivän tunnin paloihin, kunnioita suunnitelmaasi. Jos alat tekstailla ja vilkuilla sosiaalista mediaa kesken tuottavimman tunnin, pilaat koko systeemin. Voit keskittyä tehokkasti vain tietyn hetken!


Lepää aidosti. Bradberryn lukeman selvityksen mukaan säännöllisiä lepotaukoja pitävät työntekijät ovat tuottavampia. Tauot, joilla ihminen lepäsi oikeasti, olivat tehokkaampia kuin ”tauot”, joiden aikaa työasiat pyörivät mielessä. Se, että ihminen siirtyy pois tietokoneeltaan, puhelimensa läheltä ja tehtävälistojensa ulottuvilta, parantaa tuottavuutta. Sähköpostin kirjoittaminen tai puhelun soittaminen ei ole tauko; kävele, juttele tai lue jotakin. 

Älä odota niin pitkään, että keho vaatii taukoa. Jos tauon pitää vasta silloin, kun keho uupuneena anoo sitä, tuottavuus on jo menetetty. Tunnitetussa aikataulussa pysyminen varmistaa, että töitä tehdään tuottavasti ja lepo hoidetaan hetkinä, jotka luontaisestikin olisivat tuottamattomia. On parempi levätä hieman kuin tehdä työtä väsyneenä, mieli harhaillen.


Lähde: Linkedin.com

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme