Mainos
Mainos

"Mikään ei ollut tarpeeksi" – nainen sairastui syömishäiriöihin, joista et välttämättä ole edes kuullut

Nuori nainen kertoo miltä tuntuu, kun elämän iloisimmat hetket muuttuvat hallitsemattomaksi kaaokseksi. 

Terveellisten elämäntapojen noudattaminen, hääpukuun mahtuminen tai raskauskilojen pudottaminen. Nämä ovat tyypillisimmät painonpudotuspäätöksen taustalla olevat syyt, mutta joskus nämä hyvänä pidetyt syyt voivat johtaa vakaviin ongelmiin.

"Mikään ei ollut tarpeeksi" 

Se alkoi samalla tavalla kuin lukuisilla muillakin syömishäiriöön sairastuneilla. Vastavalmistunut Brandi Monnier halusi pudottaa opiskeluaikanaan kerryttämänsä kilot mahdollisimman nopeasti heti valmistumisen jälkeen. Hän päätti ryhtyä noudattamaan puhdasta ruokavaliota, joka koostuisi pääasiassa hedelmistä ja vihanneksista. Hänen ruokavalionsa muuttui täysin rasvattomaksi ja sokerittomaksi. 

Tiukan ruokavalion ansiosta naisen paino putosi nopeasti yli 13 kiloa kolmen kuukauden aikana, ja pian nainen painoi jo alle 40 kiloa. Hengenvaarallinen paino ei kuitenkaan riittänyt Monnerille.

– Kun katsot itseäsi peilistä, et ajattele näyttäväsi yhtä hoikalta kuin todellisuudessa näytät. Mikään ei ollut tarpeeksi.

Perhe luuli naisen sairastavan syöpää, mutta kun totuus tuli ilmi, perhe kehotti Monnieria hakemaan apua. Hän kirjautuikin syömishäiriöklinikalle, jossa hänellä todettiin ortoreksia eli pakonomainen ravinnon tarkkailu.

Ortoreksiasta kärsivät karsivat ruokavaliosta tiettyjä elintarvikkeita ja pienentävät ruoka-annoksiaan. Syömishäiriöihin keskittyneen Eating Recovery Center Denver -klinikan virkailija Ovidio Bermudez kertoo, että jotkut ihmiset saattavat vältellä lihaa, rasvaa, hiilihydraatteja, gluteenia tai maitotuotteita. Tämä johtaa usein laihtumiseen ja ravintoaineiden puutostilaan.

Ulkonäön tarkkailu keino purkaa stressiä 

Sairaalahoidon jälkeen naisen hyvinvointi parani huomattavasti, mutta kaikki ei ollut vielä ohitse. Tulevia häitään suunnitellut nainen halusi nimittäin näyttää hääpuvussaan mahdollisimman hyvältä. Tämä ajatus suisti 24-vuotiaan Monnierin takaisin alkuun.

Hän ryhtyi taas tarkkailemaan syömisiään ja juoksi kahdeksan kilometriä päivässä. Ilmiö tunnetaan myös nimellä brideoreksia. Brideoreksiassa ajatus hääpukuun mahtumisesta johtaa syömishäiriötä muistuttaviin ongelmiin. Tämä on lääkäreiden mukaan joidenkin morsianten keino purkaa hallitsematonta stressiä.

– Halusin näyttää täydelliseltä, vaikka se oli saavuttamattomissa. Se oli kaikki yhtä päivää varten, Monnier muistelee.

Synnytysklinikalta suoraan lenkille

Neljä vuotta myöhemmin Monnier sairastui kolmanteen huonosti tunnettuun syömishäiriöön, pregoreksiaan. Raskaana ollut nainen söi raskausajan terveellisesti, sillä ei halunnut aiheuttaa vahinkoa syntymättömälle tyttärelleen. Heti synnytyksen jälkeen ruokavalio suistui kuitenkin nopeasti raiteiltaan.

– Heti kun hän oli syntynyt, kaikki mitä halusin, oli laittaa hänet vaunuihin ja viedä kävelylle.

Nainen halusi keskittyä vauvaansa, mutta myös saada itsensä mahdollisimman nopeasti hoikkaan kuntoon. Pregoreksiassa äiti kuntoilee ja hallitsee syömisiään sekä oman että lapsensa terveyden kustannuksella.

Kun Monnierin lapsi oli vain kymmenen kuukauden ikäinen, äiti joutui takaisin syömishäiriöisten kuntoutumisklinikalle. Samaan aikaan hänen aviomiehensä otti avioeron.

– Tällä kertaa keskityin, sillä tiesin, että jos en tule parempaan kuntoon, saatan menettää lapseni huoltajuuden, Monnier kertoo paranemisprosessistaan.

Nauttii nyt elämänsä pienistä iloista

Nyt neljän ja puolen vuoden jälkeen viimeisimmästä sairaalahoidosta Monnier voi sanoa olevansa parantunut. Hänellä on hyvä työpaikka ja hän on uudelleen naimisissa.

– Tunnen oloni ihmeelliseksi, aivan kuin eri henkilöksi. Olen vapaa, elän vihdoin elämääni. En enää murehdi kaikkea, mitä pistän suuhuni.

Monnier kertoo iloitsevansa elämän pienistä hetkistä, kuten jäätelötötteröstä lastensa ja lounaasta työporukkansa kanssa. Kaikessa ei kuitenkaan ole kyse ainoastaan ruoasta.

– Olen täällä nyt ja koen jokaisen hetken, Monnier toteaa. 

– Monet ihmiset ajattelevat, että ratkaisu on helppo: Syö. Mutta se on paljon enemmän, se on mielenterveyden häiriö.

Nainen kertoo esittäneensä vahvaa, vakka sisältä hän oli täysin kuollut. Hän toivookin, että mahdollisimman moni syömishäiriöistä kärsivä uskaltaisi hakea apua ajoissa.

Mielenterveysongelmat ja syömishäiriöt eivät aina näy ulospäin. Katso videolta, miltä maailma saattaa näyttää masentuneen silmin. 


Lähde: Drozthegoodlife 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme