Mainos
Mainos

"Mikseivät naiset vain voi opetella kontrolloimaan rakkojaan?" – teinipoika valisti naisia "tamponien hyödyttömyydestä"

19-vuotias Ryan Williams jakoi omituisia näkemyksiään tamponeiden käyttämisestä sosiaalisessa mediassa. 

19-vuotias Ryan Williams luuli tietävänsä tamponeiden käyttämisestä kaiken. Pian teinipoika sai kuitenkin havaita päästäneensä suustaan sammakoita, kertoo muun muassa Teen Vogue.

Brittilehtien mukaan Williams sai tietää, että tamponeista suunnitellaan verovapaita, sillä ne ovat välttämättömyystuotteita. Williams ei ole samaa mieltä. Hän jakoi omituisia näkemyksiään sosiaalisessa mediassa.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Ihmiset sanovat, ettei tamponeja pitäisi verottaa, koska ne ovat välttämättömiä, mutta mikseivät naiset vain voi opetella kontrolloimaan rakkojaan? Jos he aikovat vuotaa verta, heidän pitäisi odottaa, kunnes he menevät vessaan. Kyse on vain itsekurista, Williams pohti.

Williams totesi myös, ettei hänkään virtsaa ympäriinsä ja oleta saavansa ilmaisia vaippoja.

UNESCOn arvion mukaan yksi kymmenestä murrosikäisestä tytöstä Afrikassa on pois koulusta kuukautisten takia. Esimerkiksi Intiassa kuukautistabu on voimissaan, ja naiset saattavat joutua asumaan navetassa kuukautisten aikana. Tämä johtaa terveysongelmiin ja erilaisiin infektioihin.

Nuoren miehen puheiden on toivottu olevan vitsi, mutta ilmeisesti hän on aivan tosissaan.

Williams kehitti myös nettikyselyn, jossa haki tukea väitteilleen, mutta vastanneista 87 prosenttia oli miehen näkemyksiä vastaan. Williams on saanut useita vastakommentteja sanomisiinsa, ja myös hänen ymmärrystään anatomiasta on kyseenalaistettu.

– Minulle on sanottu, että olen jättänyt biologian tunnit väliin, mutten ymmärrä, miten se on relevanttia. Olen saanut tappouhkauksia, Williams kommentoi.

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot