Mainos
Mainos

Miksi elämänmuutos on niin vaikeaa toteuttaa? Asiantuntija vastaa

Elämäntapojen muuttaminen on ajatusten tasolla helppoa. Miksi niin moni hyvä päätös kuitenkin kariutuu? – Uudenlaisiin tapoihin siirtyminen on kuin hyppy tuntemattomaan, se aiheuttaa turvattomuutta ja epävarmuutta. Moni haluaa tiedostamattaan säilyttää turvallisuuden tunteen, vaikka se syntyisi itselle haitallisista elämäntavoista, kirjailija Sirpa Palokari sanoo.

Elämänmuutos on periaatteessa helppo juttu: lakkaa tekemästä itsellesi haitallisia asioita, niin elämä muuttuu terveellisemmäksi. Todellisuudessa moni kuitenkin välttelee hankalia ratkaisuja ja hukuttaa ongelmat esimerkiksi uusiin paitoihin, baari-iltoihin ja ongelmien välttelyyn. Miksi?

Erikoista kyllä, kyse on onnellisuuteen pyrkimisestä, toimittaja ja kirjan Armollinen itsekuri kirjoittaja Sirpa Palokari toteaa.

– Meillä on taipumus pyrkiä onnentunteeseen, ja siksi vaikeita asioita on vaikea katsoa silmiin. Ihmisen vapaus lähtee rehellisyydestä itseään kohtaan, ja se edellyttää myös kipeiden asioiden kohtaamista. Siksi on ymmärrettävää, että ihminen pyrkii viimeiseen asti hankkimaan hyvänolontunnetta itsensä ulkopuolelta, Palokari sanoo.

– Elämäntapamuutoksen psykologiaa on myös tutkittu ja saatu selville, että kyetäkseen muuttumaan, ihmisen on "säännösteltävä" itsekurillisia toimiaan.

Samaan aikaa ei siis saisi piiskata itseään moneen itsekuria vaativaan tavoitteeseen. Tupakkalakkoa ja laihdutuskuuria ei kannata aloittaa samaan aikaan.

Yhdestä muutoksesta voimaa toiseen

Moni aloittaa esimerkiksi uuden vuoden lupauksilla pidemmästä pinnasta ja kapeammasta vyötäröstä. Hyvän alun jälkeen muutos kuitenkin muuttuu ylitsepääsemättömän vaikeaksi, suoranaiseksi taakaksi. Miksi joinain päivinä on helpompi kieltäytyä houkutuksista?

Palokarin mukaan itsekurin määrä voi vaihdella ihmisen henkisen tilan mukaan: joskus voimia yksinkertaisesti on enemmän.

– Jonain päivinä on enemmän voimaa kieltäytyä houkutuksista, joinain taas muut asiat vievät energiaa ja houkutuksista kieltäytymiseen ei jää voimia. Myös se vaikuttaa, millaisia ovat aiemmat kokemukset houkutuksista kieltäytymisistä ja niissä onnistumisissa. Esimerkiksi henkilöt, jotka ovat onnistuneet tekemään yhden elämänmuutokset, saavat siitä yleensä voimaa ja itseluottamusta myös muiden itseään haittaavien tapojen muuttamiseen, Palokari kuvaa.

Liikunnan aloittamiseen ei riitä itsensä pakottaminen

Monelle tottumukset ovat niin itsestään selvä osa rutiinia, ettei tapojen muuttaminen tunnu mahdolliselta. Palokarin mukaan tottumukset tuovat turvallisuutta, joka taas on ihmiselle elinehto.

– Siksi piintyneiden elämäntapojen säilyttäminen on useimmille ihmiselle parempi vaihtoehto kuin uusien opettelu. Uudenlaisiin tapoihin siirtyminen on kuin hyppy tuntemattomaan, se aiheuttaa turvattomuutta ja epävarmuutta. Moni haluaa tiedostamattaan säilyttää turvallisuuden tunteen, vaikka se syntyisi itselle haitallisista elämäntavoista, Palokari sanoo.

Turvallisuuden tunnetta tavoista, kuten ylensyönnistä? Kuulostaa hullulta! Toisaalta elämänmuutoskin kuulostaa helpolta: syö vähemmän kuin kulutat, niin laihdut. Helppous kuitenkin katoaa pian, kun ajatus pitäisi sovittaa käytäntöön. Miksi elämänmuutos on niin vaikea asia?

– Mielestäni kysymys on tiedon ja mukavuudenhalun ristiriidasta ja siitä, ettei pyrkimyksen toteuttamiseen ole satsattu riittävästi. Esimerkiksi liikunnan aloittamiseen ei riitä itsensä pakottaminen, vaan asiaa on tutkailtava monelta kantilta ja luotava itselleen riittävän, sisältä nousevat motiivit ja tavoitteet, miten homman saa onnistumaan, Palokari sanoo.

– Ja tärkeintä on se, miten kohtaa itsensä ja miten pääsee taas eteenpäin sen jälkeen kun koitos on epäonnistunut, eli lenkkitossut ovat vaihtuneet kaukosäätimeen.

Kuvissa esiintyvät sitaatit ovat teoksesta Armollinen itsekuri.


Lue myös:


Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot