Mainos
Mainos

Näillä muistisäännöillä et enää unohda tuttaviesi nimiä

Kolminkertaisella muistamisen Yhdysvaltojen mestarillakin on ollut joskus huono nimimuisti.

Nelson Dellis pystyy opettelemaan 193 nimeä vartissa. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. Dellis kiinnostui muistinsa säilymisestä kun hänen isoäitinsä kuoli Alzheimerin tautiin.

Hän kertoo The Daily Mailin haastattelussa, että kuka tahansa voi oppia muistimestariksi, eivätkä keinot siihen ole kovinkaan monimutkaisia.

Kauppalista ulkomuistista tarinan avulla

Esimerkiksi kauppalistan ulkoa opetteluun hän suosittelee sitä, että listasta muodostetaan tarina. Jos kaupasta täytyy ostaa naudanlihaa, maitoa, vauvojen kosteuspyyhkeitä ja suklaata, kuvittele ensin lypsylehmä, joka synnyttää. Sen jälkeen farmari tulee puhdistamaan vasikan ja antaa lehmälle lahjaksi suklaata.

Tarina saattaa kuulostaa hullulta, mutta se on tarkoituskin. Dellisin mukaan kummallinen tarina jää mieleen helpommin.

Yhdistä nimi tunnettuun henkilöön

Keskity kunnolla ihmisen nimeen, kun hän esittäytyy sinulle. Jos kuitenkin unohdat nimen, kysy sitä uudestaan rohkeasti. Sen jälkeen mieti, miltä sanalta nimi kuulostaa ja kuvittele tämä asia mielessäsi. Esimerkiksi kun sinut esitellään Ullalle, mieti pullaa. Toinen vaihtoehto on keksiä joku kuuluisuus, jolla on sama nimi, kuten Ulla Tapaninen.

Muuta numero asiaksi

Myös numerosarjoja voi opetella siten, että keksii jokaiselle numeron jonkin asian, mitä numero kuvastaa. Esimerkiksi numero kaksi on kissa, kahdeksan vaikka syödä, seitsemän James Bond ja yksi aamupala. Kun olet opetellut jokaiselle numerolle oman asiansa ja mielikuva niistä on jäänyt selkeästi päähäsi, on kissa-syö-james bond-aamupala paljon helpompi muistaa kuin numerosarja 2871.

Vaali muistiasi

Aivoja täytyy treenata joka päivä, jotta ne kehittyvät. Harjoittelu kannattaa aloittaa suhteellisen helpoista asioista, kuten laulujen sanoista tai kauppalistoista. Myös ristikoiden tekeminen harjoittaa aivoja hyvin.

Muistin kannalta aivojen hyvinvointi on tärkeää. Omega 3 -rasvahapot tekevät hyvää aivoille, samoin liikkuminen raittiissa ilmassa.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot