Mainos

Näillä vinkeillä saat itsellesi superaivot! Mielen treenaaminen onnistuu myös kotioloissa

Se, että yrittää muistaa aivan kaiken, ei ole paras tapa treenata mieltä.

Muistisääntö

Äikän tunnilta: "Ei ole olemassa ulkolaisia omenoita, vaan ulkomaisia. Jos ois ulkolaisia omenoita, ois myös kotilaisia omenoita."

Aivoja voi treenata myös kotona. Mieltä virkistää, kun opettelee uutta. Aivovalmentaja Reidar Wasenius suosittelee esimerkiksi uuden kielen opettelemista.

– Aistien käyttäminen monipuolisesti on arvokasta. Se ei ole rakettitiedettä, vaan yllättävän yksinkertaista. Aamulla, kun avaa ikkunan, maistaa suulla ja tietysti samalla nenällä ilmaa ja arvioi, mikä on lämpötila. Se auttaa oppimaan, käyttämään aisteja. Eri tavoin stimuloi itseään uudentyyppisellä musiikilla ja uudentyyppisellä mauilla ruoissa. Mahdollisimman monipuolisesti saa aistimuksia, ja toisaalta sekä tietoa että informaatiota, Wasenius neuvoo.

Muistisääntö

Kesymarhu. Kesä-, syys-, marras- ja huhtikuussa on 30 päivää.

Aivovalmentajaa voi kutsua myös termillä personal brainer. Valmentaja keksiikin heti monta tapaa treenata aivoja kotioloissa.

– Lue uusia kirjoja ja lehtiä, opettele uusia taitoja, tee asioita eri tavalla. Kulje eri reittiä, ettet kirjaimellisesti kangistu kaavoihin. Istu vähän eri asennossa. Risti kätensä toiseen suuntaan: jos vasen peukalo on aina ollut päällimmäisenä, tee se nyt toiseen suuntaan.

Myös omat tuntemukset ja arviot tulisi kyseenalaistaa. Ajan saatossa ihminen juuttuu omiin uskomuksiinsa, jotka voivat olla vääriä.

Muistisääntö

Köksäntunnilla koulussa opeteltiin, että ruokailuvälineiden tulee olla laatikossa mallin haa-vei-lu mukaan: haarukat, veitset, lusikat.

– Kyseenalaista ihmisen kiteymät ja asenteet. Mikä oikeasti on hyvää tai huonoa, miellyttävää tai epämiellyttävää? Kun sekä tietoja että taitoja, aistimuksia että tunteita muokkailee ja tekee jotakin uutta näillä osa-alueilla joka päivä arjen lomassa, se on erittäin hyvä alku.

Ulkoa opetteleminen ei välttämättä ole hyvä

Muistisääntö

Paikkakunnan Virtasalmi muistan, kun ajattelen tuntemani herrat Virran ja Salmen seisomassa käsikkäin. Todellisuudessa tätä ei tapahtuisi ja siksi koominen mielikuva auttaa muistamaan.

Erikoista kyllä se, että yrittää muistaa aivan kaiken, ei ole paras tapa treenata mieltä.

– Muisti on sitä, että asioita on päässä, mielessä. Yhtä tärkeää itse asiassa on unohtaminen, siis se, että niin sanottu turha tavara häviää aivoista. Hyvä keino parantaa muistia ei ole yrittää muistaa, mitä kaupasta pitäisi tuoda ilman lappua. Parempi on kirjoittaa asiat ylös, niin aivoista vapautuu kapasiteettia muuhun, luovempaan ajatteluun, Raimo Sulkava, neurologian ja geriatrian erikoislääkäri, kuvaa.

Muistisääntö

Nyt tuskailen kineesioteipin kanssa, se sana katoaa koko ajan päästä, joten olen luonut mielikuvan Liam NEESonista kietoutuneena turkoosiin kinNEESioteippiin.

– Ulkoa opetteleminen ei välttämättä ole hyvä. Uuden luova oppiminen on tärkeää.

Entä, jos on koko elämänsä ollut hajamielinen? Jos hukkailee arjessa tavaroita ja unohtelee, voiko tilanteen todella korjata treenaamalla?

– Ainakin voi yrittää! Itse vähän myös hukkailen tavaroita ja olen hajamielinen. Kysymys on paljon keskittymisestä. Ilman muuta, jos on kiinnostunut ja motivoitunut, hyvin todennäköisesti muisti paranee myös vanhana, Sulkava kuvaa.

Artikkelin muistisäännöt on kerätty MTV Lifestylen lukijoilta.

Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Lapset

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot