Mainos

Nainen jakoi paljastavan kuvan ihosairaudestaan: "Olen vankina omassa kehossani"

Nuori nainen haluaa paljastavilla kuvillaan kertoa, miltä tuntuu elää vaikean ihosairauden kanssa.

Näyttelijä Ciena Rae Nelson kutsuu itseään leikkisästi nimellä psoriasis-taistelija. Hän kärsii melko yleisestä ihosairaudesta, joka hänen kohdallaan oireilee kuitenkin hyvinkin voimakkaasti. 

Nainen on julkaissut itsestään paljastavia kuvia, joissa hän haluaa näyttää avoimesti sen, miltä psoriasis-nimisen tulehdussairauden kanssa eläminen näyttää. Hänen mukaansa ihmiset eivät useinkaan näe ihmisiä peittävän meikin alla.

Sekä fyysistä että henkistä kärsimystä

Nelson haluaa kaikkien ihmisten ymmärtävän oireiden vakavuuden, vaikka ne eivät aina ulospäin näkyisikään. Hänellä psoriaasis aiheuttaa pahan kutinan lisäksi myös kroonista väsymystä. 

– Kaikki ei aina ole yhtä huonosti kuin ulospäin näyttää, mutta joskus asiat voivat olla todella paljon pahemminkin, Nelson kertoo.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Nainen on joutunut olemaan pitkiäkin ajanjaksoja sairaslomalla kyseisen sairauden vuoksi. Kaksi kuukautta sitten hän joutui sairaalaan nestehukan ja kuumeilun vuoksi. Iho-oireet eivät ole ainoastaan kosmeettinen vaiva, nainen muistuttaa.

Psoriasis on tulehdussairaus, jossa ihosolut lisääntyvät tavallista nopeammin. Oireita ovat muun muassa punaiset läiskät ja hilseilevä iho. Tautia sairastaa arviolta noin 2 prosenttia väestöstä, ja se voi ilmetä missä vaiheessa elämää tahansa. 

– Se aiheuttaa fyysistä kipua ja kärsimystä. Joskus minusta tuntuu, että olen vankina omassa kehossani. Joudun kamppailemaan jatkuvasti unenpuutteesta, laajalle levinneestä kutinasta, joka tuntuu enemmänkin hyttysen pistojen kutinalta, Nelson kertoo omista oireistaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Nainen kertoo meditoivansa ja käyttävänsä erilaisia hengitystekniikoita pitääkseen kutinan aisoissa. Myös riittävä nesteytys, uni ja terveellinen ruokavalio ovat avainasemassa sairauden kurissa pitämisessä. Oireet puolestaan pahenevat stressin myötä.

Video: Myös melanooma, eli ihosyöpä ilmenee iho-oireina. Katso hurjat kuvat sairaudesta. 

Lähde: Goodtoknow

Uusimmat: Lifestyle

Lapset

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.