Mainos

Nainen kärsi vaihdevuosista jo 23-vuotiaana – sai lapsihaaveisiin apua siskoltaan: "En vieläkään voi uskoa, miten onnekas olen"

Amber alkoi kärsiä vaihdevuosista vain 23-vuotiaana. Ainoa vaihtoehto tulla raskaaksi oli saada lahjoitusmunasolu Amberin siskolta.

Amber ja Chris alkoivat yrittää lasta vuonna 2014. Raskaaksi tuleminen voi toisinaan kestää kauan, ja australialaispari yrittikin vuoden tuloksetta.

Vuonna 2015 Amber alkoi kärsiä kuumista aalloista, joita tuli jopa 20 päivässä. Hän päätti käydä lääkärillä, kertoo House of White -sivusto.

Kuvailtuaan oireitaan Amberin lääkäri vitsaili, että kyseessä saattaa olla menopaussi. Tila luokiteltiin virusinfektioksi. Kun Amberin olo ei parantunut, hän kävi toisella lääkärillä – ja sai tietää, etteivät vaihdevuodet olleetkaan vitsi. Amber kärsi niistä vain 23-vuotiaana.

– Olin shokissa. Muistan vain itkeneeni ja kyselleeni ”voinko vielä saada lapsia”, Amber muistaa.

Seuraavissa tutkimuksissa Amberin munasarjoista löytyi kysta. Sen poistaminen ei kuitenkaan auttanut tilanteeseen. Amber söi lääkkeitä, kärsi sivuvaikutuksista ja kokeili jopa akupunktiota, mutta mikään ei tuonut helpotusta oireisiin.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Amber ja Chris päättivät kokeilla keinohedelmöitystä, mutta pian kävi ilmi, ettei se onnistuisi: Amberin munanjohtimesta löytyi toinen kysta, eivätkä hänen munasarjansa toimineet.

Ainoa vaihtoehto tulla raskaaksi oli saada lahjoitusmunasolu Amberin siskolta.

– En osaa edes kertoa, miten se päätettiin, että hän lahjoittaa munasolujaan. En koskaan pyytänyt, eikä niitä koskaan tarjottu. Meillä vain oli tämä side, jonka vuoksi tekisimme mitä vain voisimmekaan, jotta tämä järjestely toimimaan, Amber kuvailee suhdetta siskoonsa.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Amberin Taylor-sisko oli tuolloin 24-vuotias, eikä hänellä ollut omia lapsia. Kaikesta huolimatta perhe päätti saada järjestelyn toimimaan: he keskustelivat etukäteen esimerkiksi siitä, mikä kunkin perheenjäsenen suhde syntymättömään lapseen olisi.

Ensimmäinen hedelmöitysyritys ei onnistunut, ja myös toisen yrityksen aikana Amber alkoi vuotaa verta.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Tein testin odottaen negatiivista tulosta, mutta sainkin kaksi vahvinta viivaa, jotka olen koskaan nähnyt! Tai no, ainoat viivat, jotka olin nähnyt, Amber sanoo.

Yllätykset eivät kuitenkaan vielä olleet ohi. Viikkoa myöhemmin Amber alkoi taas vuotaa verta. Hän ryntäsi  sairaalaan peläten pahinta, mutta uutiset olivatkin aivan toisenlaisia: Amber odotti kaksosia!

Lasten laskettu aika on marraskuussa 2017. Amber halusi jakaa tarinansa auttaakseen muita samanlaisen tilanteen kanssa kamppailevia.

– Uskon, että moni nainen uskoo tämän tapahtuvan vain heille, mutta valitettavasti se koskettaa niin monia meistä.

Instagramissa hän hehkutti vauvakutsujaan, joita ei uskonut saavansa koskaan juhlia.

– En vieläkään voi uskoa, miten onnekas olen, kun minulla on niin epäitsekäs sisko, joka luovutti munasolunsa meille, jotta päädyin odottamaan tyttö- ja poikavauvaa! En tule koskaan löytämään sanoja ilmaisemaan, miten kiitollisia olemme sinulle, mutta ole kiltti ja tiedä, että rakastamme sinua niin, niin paljon!

***


Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot