Mainos
Mainos

Nainen lopetti Facebookin ja Instagramin käytön täysin, eikä aio enää palata – Huomattavat seuraukset!

Uudenvuodenlupaus on lisännyt Charlotten työtehoa, onnellisuutta, sosiaalisuutta ja kykyä nauttia hetkestä.

Katso yllä olevalta videolta, mitä haittaa ja hyötyä Facebookin käytöstä on.

Joulukuussa 2017 Facebook pohti, millaisia psyykkisiä vaikutuksia palvelun käytöllä on ihmisiin. Charlotte Graingerille yhtiön ulostulo oli pisara, joka katkaisi kamelin selän: hän päätti lopettaa palvelun käytön.

Syy oli yksinkertainen. Charlotte oli lukenut jo ennen Facebookin julkaisemia mietteitä palvelun kielteiseen valoon asettavia tutkimuksia ja huomannut samalla, että sosiaalisen median käyttö oli elimellinen osa hänen omaa olemassaoloaan.

Tällainen riippuvuus ei tuntunut naisesta hyvältä. Hän päätti uudenvuodenlupauksenaan lopettaa sekä Facebookin että Instagramin käytön.

Reader’s Digest -sivustolla Charlotte kertoo, miksi ei aio enää ikinä palata takaisin näiden palveluiden käyttäjäksi.

Vähemmän syitä lykätä asioiden hoitamista

Charlotte kertoo, että Facebook ja Instagram vähensivät hänen työskentelytehoaan, sillä hän tarkasteli uutisvirtaansa jatkuvasti tehtäviensä ohessa. Freelancerina työskentelevälle naiselle tämä tarkoitti myös kielteistä vaikutusta hänen ansaitsemiinsa tuloihin.

– Nyt kun minun ei ole enää mahdollista kirjautua Facebook- ja Instagram-tileilleni, saan paljon enemmän töitä tehdyksi. Minulla on myös enemmän aikaa vastata sähköposteihin ja puhua mahdollisten uusien asiakkaiden kanssa, Charlotte kirjoittaa.

Hän kuitenkin kertoo, että kiusaus palata palveluiden käyttäjäksi on päivittäinen riesa. Charlotte tulkitsee tämän niin, että hän todella oli riippuvainen sosiaalisesta mediasta.

Katse muiden tekemisistä omaan elämään

Kun Charlotte näki kuvan ystävistään ulkona, hän tunsi olonsa ahdistuneeksi ja mietti, miksi ei ollut itse saanut pyyntöä liittyä seuraan.

– Välinpitämättömyys on todellinen siunaus. Toivon, että olisin tajunnut sen aiemmin. Ei ole mitään hyötyä tietää, mitä ihmiset tekevät silloin, kun et ole heidän kanssaan.

Nyt Charlotte pystyy keskittymään omiin tekemisiinsä ja antaa muiden keskittyä omiinsa.

Todelliset läheiset pitävät yhteyttä

Charlotte kertoo, että hänen suurin pelkonsa sosiaalisen median käytön lopettamisen suhteen oli, etteivät ihmiset enää ottaisi häneen yhteyttä. Facebook tarjoaa helpon keinon tavoittaa sosiaaliset ympyränsä, ja Charlotte oli huolissaan omien ihmissuhteittensa kuihtumisesta. 

– Onnekseni en olisi voinut olla enempää väärässä. Ystäväni ja perheeni sopeutuivat tilanteeseen nopeasti. Olen saanut jopa enemmän tekstiviestejä ja puheluita kuin sosiaalista mediaa käyttäessäni. Facebook ei tee ystävyyttä, se on vain alusta.

Myöskään naisen saamat kutsut erilaisiin tapahtumiin eivät ole loppuneet. Ne ovat vain muuttuneet aidommiksi.

Hetkessä eläminen on helpompaa

– En ollut tajunnut sitä aikaisemmin, mutta tavallaan elin elämääni sosiaalisessa mediassa. Viettäessäni aikaa perheeni tai ystävieni kanssa sosiaalinen media keskeytti minut jatkuvasti. Se oli riippuvuutta, sairautta, kirjoittaa Charlotte.

Nyt kun kiusausta sosiaalisen median käyttöön ei enää ole, on Charlotten helpompi keskittyä siihen, mitä on kussakin tilanteessa tekemässä. Oli sitten kyse syömisestä, ystävien murheiden kuuntelemisesta tai töiden tekemisestä.

– Rakastan sitä, että voin elää elämääni itselleni, enkä sosiaalista mediaa varten.

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme