Mainos
Mainos

Nainen uskoo oman rintamaitonsa parantavan syöpäsairaan isänsä: ”Haluan vain tehdä mitä tahansa auttaakseni”

Tytär yrittää auttaa sairasta isäänsä erikoisella tavalla: hän lisää tämän kahviin rintamaitoaan. Syöpätutkijan mukaan siitä, että rintamaito auttaisi isän suolistosyöpään, ei ole tieteellistä näyttöä.

Englantilaisen Jill Turnerin, 30, isällä on syöpä. Turner on yrittänyt auttaa isäänsä erikoisella tavalla: hän antaa tälle rintamaitoaan, jota mies lisää kahviinsa, kertoo Daily Mail.

Turner kertoo lukeneensa netistä, että rintamaidon on osoitettu hävittävän syöpäsoluja. Hän on antanut maitoa myös aviomiehelleen iho-ongelmien hoitoon.

Lehden haastatteleman syöpätutkijan mukaan siitä, että rintamaito auttaisi Turnerin isän suolistosyöpään, ei ole mitään tieteellistä näyttöä; hän myös huomauttaa, että erilaisista hoidoista pitäisi aina keskustella oman lääkärin kanssa.

Lontoolaisen Queen Maryn yliopiston asiantuntijan muistuttavat, ettei rintamaidon eduista erilaisissa terveysongelmissa yleensä ole mitään todisteita. Rintamaidosta on kuitenkin tullut eräänlainen terveysvillitys, ja sitä ostetaan jopa netistä. Toiminta on riskialtista. Maito voi myös levittää tauteja, koska sitä ei ole käsitelty.

Esimeriksi osassa Kiinaa uskotaan, että rintamaito on hyväksi sairaille sen ravintoarvojen takia. Lisäksi sitä pidetään helposti sulavana ravintona.

Turner ruokkii ensin poikansa ja pumppaa sitten ekstramaitoa muihin tarkoituksiin. Isä Fred, 64, on ollut ”maitokuurilla” vasta vähän aikaa, ja aluksi hän ei innostunut ideasta. Turner ei uskonut isänsä suostuvan ehdotukseen. Mies kuitenkin tajusi, ettei hänellä ole mitään menetettävää.

– Jokainen on tukenut minua todella, äiti jopa osti meille pöytäjääkaapin ja kaikki siellä on isälleni, Turner kuvaa.

– Haluan vain tehdä mitä tahansa auttaakseni, enkä näe ongelmaa siinä, että annan isälleni jotakin luonnollista.

Hän väittää rintamaidon säilyvän kahdeksan päivää, mikä ei ole totta: tuore äidinmaito säilyy jääkaapissa 2–3 vuorokautta. Lämmitetty maito säilyy käyttökelpoisena 1–2 tuntia.

Kaikesta huolimatta Turner toivoo, että rintamaidon hyötyjä tutkittaisiin enemmän.


***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme