Mainos
Mainos

Naiset ovat miehiä parempia johtajia

Naisjohtajat "keikuttavat venettä" päätöksillään miehiä helpommin.

Selvityksen mukaan naiset ovat parempia johtajia kuin miehet. Tutkijat havainnoivat yli 600 johtajaa, joista 75 prosenttia oli miehiä.

Selvityksessä huomattiin, että miehet tekivät päätöksiä sääntöjen, rajoitusten ja perinteisten bisneksentekotapojen perusteella. Naiset sen sijaan ottivat huomioon muiden oikeudet ja käyttivät yhteistyötä päätöksenteossa. He myös "keikuttivat venettä" päätöksillään miehiä helpommin.

Naisjohtajat olivat huomattavasti miehiä halukkaampia ottamaan päätöstä tehdessään huomioon useita sidosryhmiä päästäkseen reiluun ja moraalisesti oikeaan päätökseen.

Maailmanlaajuisesti yritysten johtokuntien jäsenistä noin yhdeksän prosenttia on naisia.

– Olemme jo jonkin aikaa tienneet, että ne yritykset, joilla on johtokunnassaan naisia, tekevät parempaa tulosta. Löydöksemme osoittavat, ettei naisen ottaminen johtokunnan jäseneksi ole vain oikea, vaan myös fiksu päätös, kuvailee tutkimusta tehnyt ChrisBart.

Aiemmissa selvityksissä on havaittu, että naiset kysyvät todennäköisemmin kysymyksiä sen sijaan, että vain hiljaa hyväksyisivät tehdyt päätökset. Vuonna 2007 havaittiin, että yritys sai 66 paremman tuoton sijoittamalleen pääomalle, jos yrityksen johtajistossa oli paljon naisia.

Selvitys julkaistiin International Journal of Business Governance and Ethicsissä.


Lue myös:


AVA/Maria Aarnio

Kuva: Colourbox

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme