Mainos
Mainos

Naisille valehdellaan enemmän kuin miehille – tutkimus paljastaa syyn

Tuoreen tutkimuksen mukaan naisten kannattaa työpaikalla olla valppaana, sillä heille valehdellaan todennäköisemmin kuin heidän miespuolisille kollegoilleen. Mistä tällainen käytös voi oikein johtua?

Organizational Behaviour and Human Decision Processes -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan on paljon todennäköisempää, että naisille valehdellaan samoissa työtilanteissa enemmän kuin miehille.

Syy tähän johtuu muun muassa siitä, että naisten ajatellaan antavan herkemmin anteeksi. Lisäksi heitä ei pidetä yhtä pätevinä työntekijöinä kuin heidän miespuolisia kollegoitaan. Kyseiseen asiaan vaikuttaa myös se, että naiset eivät yleensä harkitse kostoa valehtelevaa kollegaa kohtaan.

– Naiset ovat herkempiä ja he eivät halua nolata tätä henkilöä julkisesti. Uskon, että naisille valehtelun ajatellaan olevan helpompaa, koska jälkiseuraukset eivät ole niin vakavia, kertoo toimitusjohtajana työskentelevä Glo Harris.

Miespuoliset kollegat eivät ole ainoita, jotka syyllistyvät mahdolliseen valehteluun, sillä myös naispuoliset kollegat valehtelevat todennäköisemmin naisille kuin miehille.

Tutkimuksen mukaan 24 prosenttia miehistä ja 17 prosenttia naisista valehtelivat naiskollegoilleen. Vain 3 prosenttia miehistä kertoi valehtelevansa myös miespuolisille työntekijöille. Yllättävää kuitenkin on, että jopa 11 prosenttia naisista valehtelivat miespuolisille kollegoilleen.

Tutkimus suoritettiin monessa vaiheessa ja siihen osallistui satoja yhdysvaltalaisia työntekijöitä. Tutkimuksessa seurattiin myös Masters of Business Administration -koulutusohjelmaa läpikäyviä opiskelijoita.

Lähde: Daily Mail 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme