Mainos
Mainos

Nettijooga testissä: Oiva apu aroille ja kiireisille

Miten nettijooga toimii ja kenelle se sopii? Lifestyle-toimitus testasi.

Nettijoogastudio on pieni huone missä on kamera, mikki ja iso televisioruutu. Ohjaaja sytyttää kynttilät, käynnistää webkameran ja on valmis aloittaman tunnin mittaisen joogatunnin joka näkyy suorana netissä.Tunneille osallistujia on noin 5-20, jokainen omassa kodissaan tai työpaikallaan.

Tunnille pääsee osallistumaan kun on pääsy nettiin ja on varannut ja maksanut tunnin.

Ohjaaja näkee televisioruudullaan itsensä sekä ne osallistujat, jotka ovat laittaneet oman webkameran päälle.

Liikkeet ovat rauhallisia ja toistoja on paljon. Mukana pysymistä auttaa myös se, että ohjaaja puhuu selkeästi. Muutaman kerran tunnin aikana ohjaaja korjaa ja neuvoo niitä osallistujia joilla on webkamera päällä. Toisia osallistujia ei näe, joten olo on kuin yksityistunnilla.

Testaajien kommentit

Nainen, 34:

"Jooganoviisina liikkeiden seuraaminen on pieneltä ruudulta hieman hankalaa, jos liikkeet tuntisi nimeltä, olisi mukana oleminen helpompaa. Lisäksi kaipasin isoa jumppasalipeiliä mistä olisin voinut katsoa teenkö liikkeet oikein. Tällaiselle kiireiselle ihmiselle nettijooga sopii erinomaisesti, ei tarvitse kuluttaa aikaa matkoihin."

Nainen, 32:

”Oikein kätevä ratkaisu aloittelijalle, joka ei välttämättä halua mennä joogatunnille heilumaan ilman harjoittelua. Liikkeitä voi tehdä rauhassa kotona ja opastusta saa ruudun välityksellä. Tuntia varten ei tarvitse muuta kuin hyvän nettiyhteyden, jumppavarusteet ja tilaa. Voisin jatkaa näiden tuntien seuraamista kotona. ”

Nainen, 25:

"Odotin innolla nettijoogaa, mutta mietin sitä, kuinka pienestä ruudusta näkyvä hahmo voisi olla motivoiva treenin aikana. Epäilykseni osoittautuivat nopeasti vääriksi ja ruudulla näkynyt ohjaaja puhui hyvin selkeästi ja teki liikkeitä aivan kuin joogatunnillakin. En kokenut, että mikään olisi ollut treenaajan kannalta kovin erilaista kuin tavallisella ryhmäliikuntatunnilla. Itse olen niin jäykkä, että jooga ei sinänsä ole minulle sopivin laji, sillä en pääse kaikkiin perusasentoihinkaan, mutta suosittelisin tuntia kyllä muille.

Tänä päivänä monen arki on äärimmäisen kiireistä ja tästä syystä nettijooga sopii varmasti useille joogasta kiinnostuneille, jos tunteja järjestetään vain sopiviin aikoihin. Jos samaan tapaan netissä järjestettäisiin muitakin ryhmäliikuntatunteja, osallistuisin mieluusti jatkossakin."

Nainen, 27:

”Nettijooga vaikutti yllättävän kätevältä! Varsinkin tällaiselle hieman ujohkolle tapaukselle nettijooga voisi olla mainio vaihtoehto, sillä en pidä ryhmäliikuntatunneista, ahtaista tiloista ja ihmismassoista. Mietin vain, alkaisiko sitä laiskotella nettijoogan myötä, kun kukaan muu ei ole katsomassa, varsinkin, kun en haluaisi laittaa sitä kameraa päälle.”

Cyrila Cibulka cyrila.cibulka(at)mtv.fi @CyrilaCibulka

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot