Mainos
Mainos

Nuku 20 minuuttia enemmän joka yö – näin se voi auttaa painonhallinnassa

Pidemmät unet voivat auttaa vähentämään sokeristen ruokien syömistä ja johtaa kaiken kaikkiaan terveellisemmän ruokavalion pariin, kertoo tuore brittitutkimus.

American Journal of Clinical Nutrition -julkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan jo 20 minuutin lisäys yöuniin voi auttaa painonpudotuksessa. Lontoon King's Collegen tutkimuksen mukaan pidempään nukkuvat nauttivat 2,5 teelusikallista sokeria eli noin 40 kilokaloria vähemmän päivittäin. 

Tutkijoiden mukaan näinkin yksinkertainen elämäntapojen muutos johtaa terveellisempään ruokavalioon siksi, että ihmiset himoitsevat väsyneinä roskaruokaa. Yksinkertaisimmillaan ylimääräiset minuutit unessa merkitsevät vähemmän aikaa hereillä eli näin ollen vähemmän mahdollisuuksia syödä epäterveellistä ruokaa.

Tutkimukseen osallistui 42 henkilöä, joilla oli tapana nukkua alle seitsemän tuntia yössä, hieman liian vähän siis. Puolelle heistä annettiin erinäisiä nukkumiseen liittyviä ohjeistuksia, heitä muun muassa pyydettiin välttämään kofeiinia ja pysyttelemään erossa älypuhelimista ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi heitä ohjeistettiin olemaan menemättä nukkumaan nälkäisenä. Toiselle puolikkaalle ryhmää ei annettu minkäänlaisia ohjeita.

Loppujen lopuksi ohjeistuksen saaneesta ryhmästä 86 prosenttia onnistui kasvattamaan sängyssä viettämäänsä aikaa keskimäärin 55 minuutilla, puolet sai lisäksi nukuttua keskimäärin 21 minuuttia enemmän. Kuukauden parempien unien jälkeen heidän päivittäin nauttimansa sokerimäärä putosi  liki 10 grammaa. Lisäksi he vähensivät ruokavaliostaan myös hiilihydraattien määrää.

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme