Mainos
Mainos

Nuoren naisen silmätatuointi meni pahasti pieleen – näkö ei palaa enää koskaan ennalleen

Näkönsä menettänyt nainen kehottaa harkitsemaan tarkkaan ennen muoti-ilmiön kelkkaan hyppäämistä. Se voi maksaa terveytesi ja työpaikkasi. 

Muutaman viime vuoden aikana yhä useampi ihminen on päätynyt värjäämään silmänvalkuaisensa tatuointimenetelmän avulla. Silmänvalkuaisen tatuoiminen tapahtuu injektoimalla mustetta silmään, ja tarkoituksena on siis muuttaa silmänvalkuaisen väriä valkoisesta astetta räikeämpään suuntaan. Vaikka viime vuosina yhä useampi onkin päätynyt tähän astetta erikoisempaan tatuointiin, aivan vaaratonta se ei kuitenkaan ole.

Tämän tietää varsin hyvin malli Catt Gallinger, joka kehottaakin miettimään kaksi kertaa ennen silmätatuoinnin hankkimista. Nuori nainen oli itse menettää toisen silmänsä tämän muoti-ilmiön vuoksi.

Yksi päätös muutti nuoren naisen tulevaisuuden suunnan

Kandalainen Gallinger kuvailee silmätatuoinnin hankkimista elämänsä suurimmaksi virheeksi, vaikka ennen sen hankkimista nainen uskoikin sen auttavan häntä tuntemaan olonsa paremmaksi omassa kehossan. Silmänvalkuaisen tatuoimisesta on jo kuukausi aikaa, mutta 24-vuotias nainen kärsii edelleen päivittäin silmiin liittyvistä ongelmista.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Sen jälkeen, kun nainen huomasi vastikään tatuoidun silmänsä vuotavan violettia nestettä, hän kiiruhti sairaalaan, jossa Gallingerille määrättiin antibioottisia silmätippoja. Silmätippojen käytöllä oli kuitenkin oma kääntöpuolensa, sillä niiden myötä naisen silmä alkoi vuotaa entistä enemmän ja näkö alkoi sumeta. 

Pahentuneisiin silmäoireisiin määrätyillä steroiditipoillakaan ei tuntunut olevan vaikutusta, vaan naisen silmäoireet jatkoivat pahentumistaan. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Lääkärit uskovat, että tatuointiin käytetyt välineet eivät olleet täysin steriilejä, jonka vuoksi ne aiheuttivat silmään infektion.

Asiantuntijoiden mukaan naisen silmä ja näkö eivät todennäköisesti tule koskaan palaamaan ennalleen, ja ulkonäköä muuttaneen operaation myötä myös mallin ammatillinen tulevaisuus voi olla vaarassa.

Lähde: TheSun 

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme