Mainos
Mainos

Nuori nainen painoi 22 kiloa ja söi vain yhden hedelmän päivässä – rakkaus pelasti hengen

Vakavaa anoreksiaa sairastaneen naisen mukaan poikaystävän tuki pelasti hänen henkensä. 

Kun 19-vuotias Chiara Schober tapasi vuosi sitten poikaystävänsä Jasonin, nainen oli vakavasti sairas. Nuoren naisen ruokavalio koostui ainoastaan yhdestä päivittäisestä persikasta, eli noin 40 kilokalorista. Alle 25-kiloinen opiskelija painoi niin vähän, että hänen elintoimintonsa olivat vaarassa pysähtyä. 

Onneksi naisen rinnalla oli kannustava poikaystävä, jonka tuen ansiosta Schober elää nyt täysin tervettä elämää, ja syö omien sanojensa mukaan kaikkea, mitä hänen eteensä laitetaan.

Elintoiminnot olivat vaarassa pysähtyä 

Schober kertoo sairastuneensa anoreksiaan perheessä sattuneen kuolemantapauksen ja teini-iässä kärsittyjen vatsakipujen jälkeen. Kontrolloitu syöminen karkasi käsistä, ja lopulta nuoren naisen ruokavalio koostui ainoastaan yhdestä päivittäisestä hedelmästä. Hän rankaisi itseään jo pelkän syömisen ajattelemisestakin.

– Kun Jason ja minä tapasimme vuosi sitten, olin täysin eri henkilö. Painoin ainoastaan 22 kiloa. Kun katson nyt taaksepäin, en voi uskoa sitä, olin vain luuta ja nahkaa, Schober kertoo.

Mitätön syöminen vei naisen lopulta sairaalaan, jossa lääkärit kertoivat hänen elintoimintojen lakkaavan, jos elimistö ei saisi pian lisää ravintoa. Hän vietti useita kuukausia sairaalahoidossa, jossa hänen syömisiään kontrolloitiin tiukasti. Tiukat säännöt saivat nuoren naisen pohtimaan jopa itsemurhaa.

Kun Schoberin paino saatiin nousemaan 38 kiloon, hänet päästettiin pois sairaalasta. Tästä alkoi vaikea paranemisprosessi, joka onnistui kuitenkin kannustavan poikaystävän avustuksella.

Nainen katsoo ainoastaan tulevaisuuteen

Nainen kertoo, että on täysin hänen poikaystävänsä ansiota, että hän on ylipäätään enää elossa.

– Pian aloin nauttia taas syömisestä, hän auttoi minua parantumaan myös henkisesti, nainen kertoo.

– Olen aina haaveillut naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta. Jason sai minut tajuamaan, mistä elämässä on oikeasti kysymys.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vielä vuosi sitten nainen karttoi kaikkia muita ruokia paitsi hedelmiä, mutta nykyisin hän syö lähes kaikkea aina jäätelöstä pitsaan. Nainen on onnellinen siitä, että nyt hän ja Jason voivat viettää aikaa pariskuntana ilman kahlitsevia ajatuksia ruoasta ja painosta.

– Kun pääsin sairaalasta, en ole katsonut taakseni. Nyt minulla on tulevaisuus edessäni enkä malta odottaa, että pääsen elämään täyttä elämää, Schober kertoo.

Video: Katso videolta toinen huikea muutostarina.


Lähde: Dailymail, CatersNews

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme