Mainos
Mainos

Oletko psykopaatti? Kokeile tätä haukotustestiä

Haukotteleminen tunnetusti tarttuu, jopa pelkän ajatuksen voimalla. Psykopaattia ei puolestaan moinen kuulemma oikein hetkauta. Testaa, kuinka nopeasti haukotus tarttuu sinuun!

Haukotus tunnetusti tarttuu – paitsi, jos on psykopaatti. Psykopaatti on luonnehäiriöinen ihminen, jolle ominaisia piirteitä on muun muassa tunnekylmyys sekä myötäelämiskyvyn puute.

Tutkijat ovat esittäneet, ettei haukotus tarttuisi yhtä helposti henkilöihin, joilla on vähintään psykopaattisia piirteitä. Haukottelun tarttuvuus linkittyy usein ihmisen empaattisuuteen. Empaattisuus taas on piirre, joka psykopaateilta pääsääntöisesti uupuu.

Haukottelumittarin avulla voit leikkimielisesti testata, kauan sinulle menee aikaa ennen kuin alat haukotella.

Ota kuitenkin huomioon, ettei kaikkiin haukotus tartu muutoinkaan yhtä helposti: myös tilanne, ihmisen vireystila ja muut asiat voivat vaikuttaa haukottelun tarttuvuuteen.

Kaiken kaikkiaan kokonaisväestöstä 1 prosentti täyttää psykopaatin kriteerit – joten on hyvin todennäköistä, ettet sinäkään sitä ole.

Minkä haukottelunumeron kohdalla sinua alkoi haukotuttamaan?

Lähde: Prevention

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme