Mainos
Mainos

Olitko suosittu koulussa 16-vuotiaana? Se vaikuttaa elämääsi edelleen

Tämä selittää ainakin sen, miksi vanhemmat ihmiset usein tuntevat itsensä edelleen nuoriksi!

Olitko kouluaikana suosittu vai epäsuosittu? Entä nykyisin: onko elämäsi muuttunut? Erikoista kyllä saatat olla melkein sama ihminen kuin 16-vuotiaana, vaikket edes tajuaisi sitä.

Mitch Prinstein kirjoitti kirjan, jossa tutkitaan suosion käsitettä sekä ihmisen tarvetta olla pidetty muiden keskuudessa. Salon-sivuston Kevin Smoklerin haastattelussa Prinstein kertoo, että ihmisen toimintaa saattaa ohjata yllättävän paljon se, millainen hän oli 16-vuotiaana. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten ihmiset käsittelevät ulkonäköään.

Prinstein uskoo, että tarve olla pidetty liittyy perustavanlaatuisesti ihmisen biologiaan. Kun ihminen kohtaa uuden tuttavuuden, kohtaamista kuitenkin sävyttävät kaikki hänen aiemmat kokemuksensa ja muistonsa. Näiden perusteella ihminen päättää, miten reagoi tilanteeseen. Prinsteinin mukaan tämä voisi antaa esimerkiksi menneelle suosiolle valtavasti valtaa.

– Jos emme tajua, miten paljon menneet kokemukset ohjaavat meitä, ne jatkavat ohjaamistamme kulissien takana. Jos tajuamme asian, jos tajuamme ”jaa, minähän reagoin tähän kuin olisin vielä koulussa ja 16-vuotias sen sijaan, että antaisin asiasta kaiken informaation, joka on edessäni nyt, kun olen nelikymppinen”, se on ongelmallista, Prinstein kuvaa.

Prinstein huomauttaa, ettei mikään kuitenkaan voi viedä ihmiseltä vapaata tahtoa ja kontrollia. Miehen mukaan ongelmaksi muodostuu se, että ihmiset eivät yleensä edes huomaa, että jokin ohjaa heidän päätöksiään. Siksi moni elää myös aikuisena todeksi kouluaikojensa arkea, jota sävyttivät esimerkiksi kateus tai pettymys.

Prinsteinin mielestä jokaisen olisi hyvä tiedostaa, että teini-iän muistoilla on edelleen vaikutusta, vaikka toivoisimme asian olevan toisin.


Lähde: Salon.com

**


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme