Mainos
Mainos

"Paljastuin mielenhäiriöiseksi" – kärsiikö uskottavuus, kun asiantuntija sairastuu?

Mitä asiakkaat ajattelevat siitä, että yritysjohdon konsultti onkin mielenhäiriöinen? Isa Merikallio joutui ottamaan selvää.

Jaksamisvitsi, työelämän perusvitsi. "On niin kiire että kohta tulee vatsahaava! Mulle tulee varmasti burn out ihan just!"

Sitten nauretaan päälle. Paitsi kun ei nauratakaan.

Suomessa henkisestä ongelmasta puhuminen on tabu. Kun Isa Merikallio sai oman diagnoosinsa, hän pelästyi: mitä asiakkaat ajattelevat siitä, että yritysjohdon valmentaja ja konsultti onkin mielenhäiriöinen?

Diagnoosi yllätti niin sanotusti työpäivän päätteeksi.

– Olin menossa tutustumaan uusiin aivotutkimusmetodeihin. Olin ollut masentunut. Aivokäyristäni paljastui, ettei kyse ollut tavallisesta masennuksesta, vaan minulla oli taipumusta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Paljastuin siis mielenhäiriöiseksi, Merikallio muistelee nauraen.

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä kutsuttiin ennen maanisdepressiivisyydeksi. Se on pitkäaikainen ja perinnöllinen häiriö, johon kuuluvat tavanomaisesta poikkeavat mielialojen vaihtelut: ensin tulee mania, jonka aikana saa hyvin paljon aikaan, on valtavan aloitteellinen ja rohkea; sitten seuraa täysin päinvastoin vaikuttava masennusvaihe. Toisinaan oireita ei ole lainkaan.

Diagnoosi oli Merikalliolle yllätys. Eihän hän ollut edes mennyt tutkimuksiin selvittääkseen, tarvitseeko diagnoosia.

– Toisaalta diagnoosi oli helpotus, toisaalta taas järkytys. Oma työni on mielen asiantuntijan työtä. Ajattelin, pystynkö enää jatkamaan, ja miten ihmiset ottavat asian. Voinko enää toimia uskottavasti asiakkaille päin?

Merikallio kirjoitti kokemuksestaan päiväkirjamaisen teoksen.

– Sen sijaan, että olisin tehnyt perinteisen kirjan kustantamon kautta kirjakauppoihin, päädyin ratkaisuun, jossa annoin kirjan ladattavaksi ilmaiseksi. Jotta mahdollisimman moni voisi samaistua ja ymmärtää, ja saisimme keskustelua aikaan. Ei tämä ole niin mystistä, pelottavaa, vaarallista tai noloa kuin miten siihen on suhtauduttu.

Mielen ongelmista ei puhuta ääneen

Tyypin I kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä esiintyy maniajaksoja sekä masennusjaksoja, tai näiden kahden sekoitusta. Tyypin II kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä sairastuneella on masennustiloja ja maniajaksoja. Tyypin II kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä maniajaksot ovat tasaisempia. Se on myös tyypeistä huonommin tunnettu.

– Tyyppiä, joka minullakin on, on paljon tunnistamattomana. Yleensä ihminen ei osaa olla huolissaan siitä, että pärjää vähemmillä unilla. Se on ensimmäisiä ja tärkeimpiä merkkejä. Unentarve vähenee, silti jaksaa ja on pirteä. Rohkeus ja itsetunto ovat korkealla. Teoissa varmuus kuitenkin menee liian pitkälle: tekee liian nopeita päätöksiä, huomiokyky ei ole kohdallaan, on holtitonta rahankäyttöä, josta tulee seurauksia, Merikallio sanoo.

Selvitellessään omaa diagnoosiaan Merikalliolle selvisi, että myös hänen suvussaan on kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tieto pääsi yllättämään. On tavallista, ettei mielen ongelmista puhuta ääneen.

– Todellisia diagnooseja pidetään hyvin salassa. Työelämässä tämä aiheuttaa ongelmia. Jos on varvas murtunut, on helppo sanoa, ettei kykene lähtemään asiakkaan luo. Jos on masennus, on vaikeaa sanoa, ettei jaksa kokouksia, Merikallio kuvaa.

– Jakaudumme kuin kahteen luokkaan: on syrjäytyviä masentuneita, jotka eivät käy töissä ollenkaan, koska he eivät pysty järjestämään joustavaa työtapaa itselleen. Sitten on toinen porukka, joka on tervettä ja painaa niin sanotusti tukka putkella pitkää päivää.

Merikallion mukaan asiasta kannattaa työpaikalla puhua, kun kaikki on vielä "hyvin".

– Kannustaisin siihen, että kun menee hyvin, asia otettaisiin puheeksi niiden ihmisten suuntaan, jotka näyttävät vähän väsyneiltä. Kun on itse väsynyt ja masentunut, tuntuu raskaalta ottaa puheeksi oma tilansa, jos siitä ei ole puhuttu muidenkin taholta ja jo aiemmin, Merikallio sanoo.

– Kannustan myös esimerkiksi masentunutta ottamaan asian puheeksi muiden kanssa, mutta ymmärrän, että se on vaikeaa, kun ei jaksa. Siksi toivoisin keskustelua yleisesti työpaikoille. Mitä teemme, kun joku meistä ei jaksa, tai on elämäntilanne, jossa tuntuu vaikealta? Onko mahdollista järjestää töitä eri tavalla?

Entäs ne asiakkaat ja yhteistyökumppanit?

No, he olivat otettuja Merikallion rehellisyydestä, kun hän kertoi saamastaan diagnoosista.

– Oli positiivinen yllätys, miten hyvin ihmiset ovat ottaneet asian ja olleet ilahtuneita siitä, että tällaisesta asiasta voi puhua. Ihmiset itsekseen kuvittelevat olevansa ainoita: en minä voi tätä asiaa kertoa, kun ei kukaan muukaan kerro. Entä, jos alkaisimme kaikki puhua tästä?



Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme