Mainos
Mainos

Personal trainer Jenni Levävaara: Jouluna saa herkutella!

Joulua pidetään ruokajuhlana, jolloin laihdutuskuurit unohdetaan ja herkuttelu näyttelee pääroolia. AVA kysyi personal trainerilta, mitä mieltä hän on siitä, että jouluna unohdetaan terveelliset elämäntavat ja herkutellaan kaloreista piittaamatta.

Ensi keväänä Subilla alkavaa Rakas, sinusta on tullut pullukka! -uutuusohjelmaa luotsaava personal trainer Jenni Levävaara kertoo AVAlle, että jouluna on syytä antaa itselle lupa herkutella ilman huonoa omaatuntoa.

Levävaara muistuttaa, että parin päivän herkuttelu jouluna ei juurikaan vaikuta hyvinvointiin tai painoon, jos elämäntavat ovat muuten kohdillaan.

– Joulu on kuitenkin niin lyhyt aika ja jos jouluaattona haluaa herkutella, niin antaa mennä vaan! Tärkeää on kuitenkin se, että miten eletään koko loppuvuosi, Levävaara muistuttaa.

Kuinka pitkään joulu kestää?

Tärkeä kysymys, kun puhutaan joulunajan herkuttelusta on se, että kuinka pitkään joulu kestää. On eri asia herkutella kaksi päivää kuin kaksi viikkoa.

– Minulle henkilökohtaisesti se tarkoittaa jouluaattoa ja joulupäivää, personal trainer toteaa.

Parin päivän herkuttelu ei pilaa kenenkään terveellisiä elämäntapoja.

– Jos elää muuten hyvin terveellisesti, niin on varaa herkutella aina välillä. Tärkeää on se, että perusruokavalio ja elämäntavat ovat hyvät siellä taustalla, Levävaara muistuttaa.

Jouluruoan ei tarvitse olla epäterveellistä

Levävaara muistuttaa myös siitä, ettei jouluruoka merkitse suoraan epäterveellistä ruokaa. Personal trainer itse panostaa joulunakin kotona terveellisiin herkkuihin.

– Joulupöydässäkin meillä on kotona hyvin terveelliset ateriat, jotka on kaikki tehty itse ja aidoista raaka-aineista. Meillä on paljon erilaisia kaloja, kalkkunaa, kinkkua ja paljon salaatteja, Levävaara listaa.

–Välillä sanotaan, että jouluruoka on lihottavaa tai huonoa, niin henkilökohtaisesti minun mielestäni näin ei ole. Se riippuu nimittäin antimista, Levävaara muistuttaa.

Kohtuus kaikessa on tärkeää – niin myös niin myös nautittujen herkkujen määrässä jouluisin.

– Jos syö kilokaupalla suklaata, niin totta kai se on lihottavaa, mutta jos syö sitä kunnon jouluruokaa, niin eihän siinä ole sinänsä mitään pahaa, Levävaara toteaa.

RAKAS, SINUSTA ON TULLUT PULLUKKA Subilla keskiviikkoisin kello 21, 27.3.2013 alkaen.

Lue myös:

AVA

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme