Mainos
Mainos

Pieni arkku oli jo valittu: Äidille kerrottiin, että lapsi syntyisi kuolleena – vauva yllättikin kaikki

Lapsivetensä raskauden puolivälissä menettänyttä naista kehottiin valmistautumaan syntymättömän lapsensa hautajaisiin. Nyt hän pitää sylissään tervettä poikavauvaa.

Raskausviikolla 20 Tammy Smithille, 26, kerrottiin, että hän joutuisi hyvin todennäköisesti synnyttämään kuolleen lapsen. Mahdollisuudet siihen, että hänen lapsensa selviäisi hengissä, oli käytännössä katsoen nolla.

Perhe oli jo aiemmin joutunut hyvästelemään yhden lapsensa, eivätkä he voineet uskoa, että he joutuisivat käymään kaiken läpi uudelleen. Onneksi myös ihmeeltä tuntuvia asioita voi tapahtua.

"Hän on ihme, siitä ei ole epäilystäkään"

Surun murtama perhe ryhtyi suunnittelemaan lapsensa hautajaisia. He valitsivat sinisen arkun ja hevoskärryt kuljettamaan pojan viimeiselle matkalleen. Kaiken tämän sydäntäsärkevän valmistelun keskellä tapahtui kuitenkin jotain uskomatonta.

Ultraäänessä selvisi, että heidän poikansa sydän löi edelleen. Äiti teki kaikkensa, jotta lapsi selviäisi kohdussa vielä hetken, vaikka lapsivettä ei enää ollutkaan suojelemassa poikaa. Vuodelevosta ja löytyneestä sykkeestä huolimatta lääkärit varoittivat perhettä riskeistä. He saattaisivat joutua edelleen synnyttämään kuolleen vauvan. 


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Poika syntyi raskausviikolla 30, ja perhe sai kuin saikin kuulla lapsensa hengittävän ja itkevän ensimmäistä kertaa. Vaikka lapsi painoi syntyessään vain alle kaksi kiloa, kolmen päivän ikäisenä sitkeä poika hengitti jo omilla keuhkoillaan. Heille oli syntynyt terve poikavauva.

– On kamalaa lähteä synnytykseen valmistautuneena siihen, että tulet synnyttämään kuolleen lapsen. Mutta se, kun tulet ulos terveen vauvan kanssa, on sanoinkuvailematonta, tuore äiti kertoo.

Lapsiveden liian aikaisesta menettämisestä voi seurata kahdenlaisia ongelmia. Se voi johtaa sekä ennenaikaiseen synnytykseen että kasvattaa hengenvaarallisen infektion riskiä. Kaikki riskit ja todennäköisyydet huomioon ottaen on ymmärrettävää, että äiti pitää lastaan ihmeenä.

– Hän on ihme, mielestäni siitä ei ole epäilystäkään, Smith kertoo.

– Tunnemme itsemme onnekkaiksi joka ikinen päivä. Unelmamme kävi toteen. 

Video: Tämäkin vauva sinnitteli vaikeuksista huolimatta.


Lähde: TheSun 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme