Mainos
Mainos

Ruusun tuoksu hullaannuttaa – kohentaa mieltä ja libidoa hetkessä

Ruusun tuoksu herättää meissä muistoja tarhanpihoilta, mummolan kosmetiikkakaapilta, romanttisilta treffeiltä, teekupposen ääreltä tai jopa kauempaa menneisyydestä. Ylellisen tuoksuelämyksen uskotaan kohentavan niin henkistä, että fyysistä hyvinvointia.

Lapsena hiekkalaatikkoleikeissä ruusupensaan terälehtiä ripoteltiin ämpärikeitoksiin, syksyllä kurtturuusun punertavia ruusunmarjoja murskattiin hiekkakakkujen sekaan. Ilmassa tuoksui ruusun rauhoittava, turvallinen ja virkeä tuoksu, joten ei ihmekään, että pienet sormet tavoittelivat piikkikään ruusupuskan kukintoja samaisesta tuoksusta hullaantuneiden kimalaistenkin uhalla.

Ruusun tuoksu vietteli jo antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset, ja ruusua pidettiin juhlavana kukkana, rikkaiden etuoikeutena, osana hulvattomia orgiajuhlia ja rakkauden, kauneuden, sulouden, hedelmällisyyden ja seksuaalisuuden jumalatarAfroditen ylistystä.

Eritoten ruusun terälehtiä on osattu hyödyntää jo noista ajoista lähtien. Historiallisesta damaskonruususta saatua tuoksuvaa  ruusuöljyä käytetään edelleen hieronnassa, kuivan, ikääntyvän ja couperosaan taipuvaisen ihon hoidossa, kuten myös tulehduksiin ja turvotukseen.

Roomalaiset myös keksivät, että "ruusujen päällä tanssimisen" lisäksi ruusuja voi hyödyntää kylvyissä ja hieronnassa. Ruusuvettä käytetään edelleen ihonhoidossa – kuten myös ruoanlaitossa.

Ruusu on yhä yksi arvostetuimpia tuoksuja, johon ihastuvat niin nuoret kuin aikuisetkin.

Ruusun tuoksu huokuu ylellisyyttä

Ruusun tuoksu on monille tuttu ja erityisen tunnistettava kukkaistuoksu: miedon makea, raikkaan kukkainen, täyteläinen tai mausteisen hunajainen. On olemassa toki myös ruusulajikkeita, joiden tuoksu ei ole yhtä miellyttävä, vaan ne voivat suorastaan haiskahtaa pahalle.

Ruusun uskotaan vaikuttavan mielialaa kohentavasti, lisäävän rohkeutta ja lempeyttä, kuten myös rakkautta ja seksuaalista halukkuutta.

– Huono tuuli häviää heti, kun tuoksuttelee ruusua,  Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Taina Laaksoharju kertoo Dr. Hauschkan tilaisuudessa.

Mistä ruusu saa tuoksunsa?

Tuoksucocktail koostuu geranioli alkoholista ja haihtuvista öljyistä (muun muassa sitronelloni, fenyylietanoli, neroli, stearopteeni, farnesoli).

– 1 kilo ruusuöljyä vaatii 4000 kiloa terälehtiä.

– 1,25 kiloon ruusuöljyä tarvitaan noin miljoona ruusunnuppua.

– Joka ruusulajikkeella on oma perustuoksunsa. Erilaisia ruusuja on jalostettu lukematon määrä: peräti 20 000.

Ruusujen kukat tuottavat yhden tärkeimmistä eteerisistä öljyistä, joka on välttämätön parfyymiteollisuudelle.

– Taru kertoo, että prinsessa Nur Mahal olisi ollut souturetkellä roomalaisten orgiajuhlien jälkeisenä päivänä. Ruusun terälehtiä oli heitelty lahden rannalla ja osa niistä oli eksynyt veteen, jolloin veden pinnalle oli ilmestynyt ruusuöljyä, Laaksoharju kertoo.

– Soutelemassa ollut prinsessa kokeili veden pintaa sormin ja niihin tarttui ihana ruusun tuoksu. Prinsessa määräsi palvelijansa keräämään veden pinnalta kyseisen ruusuöljyn. Siitä sitten mahdollisesti lähti nykyinen parfyymiteollisuus liikkeelle. Totta tai ei, hauska tarina joka tapauksessa!

Ruusujen terälehdistä uutettu eteerinen öljy on myös hyvin arvokasta – toisin sanoen kallista. "Gramma ruusuöljyä on yhtä kallista kuin gramma kultaa", kuuluu vanha sanonta.

Ruusun tuoksu mielletäänkin ylellisyyteen, joten ei ihmekään että se on suosittu kosmetiikassa, ihonhoitotuotteissa ja parfyymeissa.

Mitä ruusun tuoksu viestittää?

Vaikka ruusun tuoksu mielletään yleismaailmallisesti viattomuuteen ja romantiikkaan, siihen kiteytyy myös syntisempi, sensuellimpi puolensa.

Ruusun tuoksun kerrotaan tuovan toisaalta mieleen puhtauden ja viattomuuden, toisaalta sensuaalisuuden, naisellisuuden ja erotiikan. Sen kuvaillaan auttavan pääsemään seksuaalisesta välinpitämättömyydestä.

Ruusutuoksua käytetään impotenssiin, ja sen uskotaan nuorentavan sekä parantavan hedelmättömyyttä molemmilla sukupuolilla.

Ruusu auttaa masennukseen, haluttomuuteen ja stressiin

Aromaattinen ruusu rentouttaa, virvoittaa ja rauhoittaa.

Ruusua onkin hyödynnetty myös aromaterapiassa: ruusun tuoksun kerrotaan auttavan sydämen tykytykseen, pahoinvointiin, masennukseen, unettomuuteen, uupumukseen, synnytyksen jälkeiseen masennukseen, kuukautiskipuihin, PMS-oireisiin, päänsärkyyn, jännittämiseen, ärtyisyyteen, ahdistukseen, burn out'iin, apatiaan, stressiin sekä seksuaaliseen haluttomuuteen.

Tämän lisäksi ruusulla uskotaan olevan myös vaikutusta henkiseen hyvinvointiin. Ruusun kerrotaan lievittävän surua, kateutta, mustasukkaisuutta, pettymystä ja alhaista itsearvostusta. Raskauden aikana tuoksun uskotaan poistavan mielialan vaihteluja.

Sen myös uskotaan lisäävän rakkautta, ystävyyttä, onnellisuutta, empatiaa, hyväksyntää, tasapainoa, kärsivällisyyttä.

Lähteet: Dr. Hauschka, Mielen ja rakkauden kasvit (WSOY: Sinikka Piippo, Ulla Salo), Pensasruusujen tuoksut (Opinnäytetyö: Taija Savilaakso)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot