Mainos
Mainos

Selkävaivat yleistyvät kouluiässä – liikuntaharrastukset merkittävin syy?

Pienillä lapsilla on harvoin alaselkäkipuja, mutta kouluiässä vaivat alkavat yleistyä. Tuoreen tutkimuksen mukaan syyt ovat moninaisia, mutta liikuntaharrastukset ovat yksi aiheuttajista.

Tulokset perustuvat katsaustutkimukseen, joka julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä, ja niiden perusteella alaselkävaivoja on noin prosentilla 7-vuotiaista, kuudella prosentilla 10-vuotiaista ja kahdeksallatoista prosentilla 14–16-vuotiaista.

Tutkimuksista ei noussut esiin yksittäistä suurta syyllistä selkäongelmiin, mutta tutkijat pitävät liikuntaharrastuksia merkittävimpinä alaselän kipujen syynä. Myös kasvun kiihtyminen, elämäntavat ja psykososiaaliset seikat voivat olla taustalla, he kirjoittavat. Aiemmissa tutkimuksissa selkävaivoja on havaittu sekä runsaasti että hyvin vähän liikkuvilla.

Valtaosa lapsipotilaiden selkävaivoista on lieviä, ja heistä vain harvat hakeutuvat hoitoon niiden takia. Lääkärien olisi kuitenkin syytä tutkia lapsipotilaat tarkoin, jotta mahdolliset vakavammat syyt voidaan sulkea pois.

Osa selkävaivoista olisi todennäköisesti ehkäistävissä panostamalla lämmittelyyn ennen liikuntaharrastuksia. Myös riittävä lepo ja kohtuus harjoittelussa voivat ehkäistä alaselän vaivoja.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme