Mainos
Mainos

"Silmälasit oli lyöty rikki ja kasvoista vuoti verta" – Arto eli väkivaltaisessa suhteessa lapsensa äidin kanssa

Väkivalta hiipi elämään kuin varkain, aluksi henkisenä. Ensin Arto ei ymmärtänyt tilannetta. – Kuvittelin, että kun olen kiltti ja ystävällinen, niin hänkin muuttuu kiltiksi ja ystävälliseksi. Ei niin koskaan käynyt, hän kuvaa.

Tarkoituksena ei oikeastaan koskaan ollut alkaa perheeksi. Lapsi kuitenkin syntyi.

Alusta asti Arto* tiesi, että haluaa olla isä.

– Minulle oli alusta asti selvää, että jos lapsi tulee, haluan olla mukana hänen elämässään ja kantaa isyyden roolin vastuineen ja velvollisuuksineen, mutta myös iloineen.

Yhteiselo lapsen äidin kanssa ei kuitenkaan ottanut sujuakseen. Välit muuttuivat nopeasti lapsen syntymän jälkeen tulehtuneiksi. Lapsen äiti nälvi, syyllisti ja vähätteli.

– Ajattelin sillä tavalla hölmösti, kuten aina sanotaan, että naiset rakastuvat alkoholisteihin ja kuvittelevat, että kyllä he paranevat – minulla oli sellainen käsitys, että kyllä se siitä ajan kanssa paranee. Että se menee ohi. Katsoin tilannetta ja näin kyllä selviä signaaleja, mutta kuvittelin, että kun olen kiltti ja ystävällinen, niin hänkin muuttuu kiltiksi ja ystävälliseksi. Ei niin koskaan käynyt.

Poliisin tietoon tulleesta parisuhdeväkivallasta kolmannes kohdistuu miehiin. Yli 64 prosenttia miehistä ei kerro kokemastaan väkivallasta kenellekään. Naisilla vastaava luku on hieman yli 37 prosenttia.

Haitallinen väärinkäsitys on, että mies kestäisi naista paremmin parisuhteen väkivaltaisuutta. Miehet kokevat törkeitä väkivaltarikoksia parisuhteessa niitä liki yhtä paljon kuin naiset. Väkivalta satuttaa yhtä lailla, samalla tavalla molempia sukupuolia.


Yritä hyvällä, ja sitten vielä helvetin hyvällä

Arto yritti etsiä tapoja jakaa vanhemmuutta niin, että yhteiselo sujuisi edes jollakin tapaa harmonisesti. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Väkivalta hiipi elämään kuin varkain, aluksi henkisenä.

– En alkuun edes käsittänyt sitä. Olin ajatellut, ettei semmoista henkistä väkivaltaa voi ollakaan. Minulla oli aika perinteinen käsitys väkivallasta, että se edellyttää lyömistä ja satuttamista, jotakin fyysistä.

Tilannetta helpotti hieman se, että Artolla oli edelleen oma asunto. Sinne saattoi poistua, jos tilanne muuttui sietämättömäksi. Paha olo kuitenkin lisääntyi ja voimistui jatkuvasti.

– Jouduin jatkuvan kiusantekemisen kohteeksi. Minua nälvittiin, enkä pystynyt olemaan lapsen kanssa, tekemään mitään, koska isyyttäni kyseenalaistettiin. Jos yritin hoitaa ja oppia olemaan lapsen kanssa, sanottiin ”älä tee noin” ja lapsi vietiin pois. Jos vaikka vaihdoin vaippaa ja lapsi itki, sanottiin, että ”älä huudata vauvaa”.

Lapsen lähellä olemisesta tuli vaikeaa. Arto huomasi muuttuvansa itsekin varovaiseksi.

– En osannut olla enää luontevasti tilanteessa, vaan koko ajan piti pelätä, miten lapsen äiti reagoi. Ettei hän vain suutu ja ala huutaa minulle.

Lopulta äiti alkoi saada pidäkkeettömiä raivokohtauksia. Arto ei tiennyt, miten toimisi, joten hän vain lähti pois.

– En osannut hoitaa asiaa. Ei ollut eväitä siihen, miten pärjäisin tämän ihmisen kanssa tässä vaikeassa tilanteessa. Otin hirveästi vastuuta, ajattelin, että tämä on varmaan minun vikani, ja minun pitäisi toimia jotenkin toisin, Arto muistaa.

– Yksi kaveri, jolla oli vähän saman tyyppinen ongelma, sanoi: ”yritin hyvällä ja sitten vielä helvetin hyvällä, ja ne eivät johtaneet mihinkään”. Kokeilin itse samalla tavalla.

Henkinen väkivalta on nimittelyä, mitätöintiä, uhkailua, painostusta tai muuta pahantahtoista käyttäytymistä. Henkisen väkivallan eri muotoja voi olla vaikea mieltää väkivallaksi. Esimerkiksi voimakas mustasukkaisuus ja kontrollointi, itsemurhalla uhkailu tai jatkuva arvosteleminen ovat myös henkistä väkivaltaa.


Fyysinen väkivalta on esimerkiksi lyömistä, tavaroilla heittelyä, potkimista ja läpsimistä. Seksuaalisuuden alueella väkivalta on vähättelyä ja haukkumista. Erityisen haavoittavaa väkivaltaa esiintyy erityisesti huoltoriitojen yhteydessä entisen puolison taholta.

Miessakit ry:n Vaiettu väkivalta -selvityksen (2017) mukaan miehet kokevat parisuhteissa sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa.

"Poliisi sanoi, että 'mitä sinä aikuinen mies tuommoista'"

Lopulta väkivalta muuttui fyysiseksi. Kun Arto oli lapsen kanssa leikkimässä, äiti hyökkäsi kimppuun, löi ja potki.

– Silmälasit oli lyöty rikki ja kasvoista vuoti verta. En tehnyt mitään. En voinut koskea lapseni äitiin millään tavalla, koska tiesin, että jos kosken häneen, niin silloin asiani ovat heikosti. En ehkä saa tavata lasta ollenkaan. Jouduin siis ottamaan iskuja vastaan.

Arto yritti myös tehdä asiasta ilmoituksen poliisille. Ensimmäinen yritys päättyi huonosti.

– Poliisi sanoi, että ”mitä sinä aikuinen mies tuommoista, kun nainen vähän läpsii”. Onneksi sitten, kun poliisiasemalle menin kertomaan tästä, löytyi naispoliisi, joka otti asian vakavasti. Hän kertoi, että tämä on läheisväkivaltaa, jonka uhriksi olen joutunut. Ajattelin, että niinhän tämä taitaa olla. Itsekin aloin uskoa siihen. Olin ajatellut, että kitisenkö jostakin turhasta.

Lopulta lapsen äiti esti Artoa tapaamasta lasta. Hän kieltäytyi tekemästä tapaamisoikeussopimusta eikä halunnut sovitella tilannetta.

– En saanut tavata lastani. Ne olivat raskaita aikoja. Olin erossa lapsesta kuukausia niin, etten saanut nähdä häntä ollenkaan.

Lopulta Arto joutui hakemaan tapaamisoikeuden käräjäoikeuden kautta. Lapsen hakeminen ja palauttaminen äidille olivat kuitenkin kuormittavia tilanteita. Arto alkoi oireilla fyysisesti heti lähestyessään lapsensa kotia.

– Kun lähestyin sitä taloa, tuntui, että sydän tykyttää. Se oli valtava stressi. Ajattelin, että kyllä tämä on kauhea tilanne vanhemmuudessa, jos tämä on joka kerta tällaista. Kun pitäisi iloita ja pystyä olemaan lapsen kanssa, mutta ei voi tietää, mitä huutoa ja räyhäämistä saattaa tulla.

Joskus äiti raivosi ja heitti lapsen kohti Artoa, käski viemään tämän mukanaan.

– Minulla oli jopa väkivallan pelkoa, kun menin hakemaan lasta. Tunteet olivat aina pinnassa.

"Ymmärrän kyllä hyvin niitä miehiä, jotka eivät jaksa tätä tilannetta"

Äiti teki Artosta perättömiä ilmiantoja poliisille ja syytti häntä esimerkiksi väkivallasta. Sosiaaliviranomaiset ja poliisi totesivat väitteet perättömiksi.

– Ne olivat hirveitä tilanteita minulle. Se, kun poliisit tilattiin perättömästi luokseni, oli se viimeinen pisara, jonka jälkeen otin Miessakkeihin yhteyttä. Elämäni on niin sotkeutunut, että omassa kodissani minua epäiltiin, tällaisia väitteitä tuli ja poliisit tulivat luokseni. Ajattelin, etten jaksa enää, nyt täytyy saada jotain apua.

Aiemmin Arto oli kuullut ystävältään Miessakeista. Miessakit ry on vuonna 1995 perustettu järjestö, joka tekee tasa-arvoa ja miehiä tukevaa hyvinvointityötä. Arto tarttui puhelimeen ja soitti.

– Kävin siellä juttelemassa ja se oli minulle hirveän tärkeää, että sain puhua tästä asiasta jollekin. Miessakit otti huoleni vakavasti. Se oli minulle todella tärkeää ja auttoi jaksamaan, kun olin todella heikkona.

Artolle määrättiin oma projektityöntekijä, jonka kanssa hän käy keskustelemassa. Miessakit valoi Artoon uskoa muun muassa sen suhteen, että viranomaisiin voi luottaa ja heidän kanssaan pärjää.

– Sain vinkkejä, miten oppisin pärjäämään ja miten oma pääni kestää tällaisen kuormittavan tilanteen.

Jos koet väkivaltaa tai pelkäät käyttäväsi väkivaltaa

  • Puhu asiasta jollekin läheiselle tai tuttavalle, johon voi luottaa
  • Ota asian puheeksi lääkärin vastaanotolla

Hae apua järjestöistä:

Koettu väkivalta voi traumatisoida ja aiheuttaa monenlaisia psyykkisiä oireita, joita ei ehkä osaa yhdistää itse väkivaltakokemukseen. Siksi väkivaltakokemusten käsittely voi olla hyödyllistä ja helpottaa merkittävästi omaa oloa.

Artolle myös teroitettiin, että hänelläkin on oikeus lapseen, oikeus vanhemmuuteen. Monessa suhteessa äiti tuntui kuitenkin olevan ensisijainen vanhempi.

– Ja ymmärrän sen kyllä hyvin, kun lapsi on pienokainen, imetysvaiheessa ja siinä symbioottisessa suhteessa. Mutta tuntuu, että ajatus jää päälle myös tulevaisuudessa, Arto sanoo.

Arton mukana varsinkin viranomaiskoneistossa mies voi tuntea olevansa merkityksetön osanen, jota ei kuunnella. Hän kohtasi itsekin tilanteita, joissa viranomaiset asettuivat äidin puolelle.

– On raskasta, jos parisuhteessa on vaikeaa ja sosiaalipuolellakin tuntuu, ettei ongelmia kuulla, vaan asetutaan vaan toisen puolelle. Tuntuu, että mitä voi enää tehdä, paitsi unohtaa koko jutun. Sitä ajattelee, että ”pitäköön sitten lapsen”.

Arto kertoo ymmärtävänsä miehiä, jotka eivät jaksa taistella. Miehiä, jotka jättävät kaiken taakseen. Heitä hän haluaisi rohkaista.

– Kyllä joskus tuli se fiilis, se kävi niin raskaaksi, että ajattelin, että jätän kaiken taakseni. Ymmärrän kyllä hyvin niitä miehiä, jotka eivät jaksa tätä tilannetta, vaan sulkevat sen pois ja lähtevät, Arto sanoo.

– Se, että saa olla isänä, on kuitenkin niin tärkeä ja arvokas asia, että kyllä siihen kannattaa todellakin panostaa. Se on niin elämää rikastuttava asia. Ajattelen, että jos esimerkiksi miestyö, apu, jota sieltä saa, jos se auttaa isää pysymään lapsen lähellä, se on hirveän arvokasta, ennaltaehkäisevää sosiaalityötä. Ja se takaa lapsellekin oikeuden kahteen vanhempaan. Lapsella on oikeus siihen, että elämässä ovat isä ja äiti läsnä, jos se vain suinkin on mahdollista.

"Lapsella on oikeus kahteen vanhempaan, isään ja äitiin"

Nyt elämä tuntuu valoisammalta. Enää Arto ei ajattele, että kaikki olisi hänen syytään.

– Miessakeissa (sanottiin), että jos suhteet menevät ristiin, niin määräänsä enempää ei voi tehdä. Sekin oli minulle sellainen vapauttava asia, siellä keskustelussa tämän minulle selvisi, hän kuvaa.

– Nyt minulla menee paremmin elämässä, suhteessa lapseen, ja jopa meillä vanhemmilla menee paremmin. Järjestössä annettiin neuvoja, että miten pärjätään. Itse tarvitsisin sellaista ohjausta ja apua tässä vaikeassa elämäntilanteessa.

Artolla on edelleen toive siitä, että suhde lapsen äitiin tervehtyisi, eikä riitoja esiintyisi. Hänen ja lapsen äidit elämät on sidottu lapsen kautta toisiinsa.

– Meidän pitää oppia elämään ja sietämään toisiamme, minusta se on sellainen opetteluprosessi. Olen yrittänyt sitä, että me kumpikin oppisimme. Lapsella on oikeus kahteen vanhempaan, isään ja äitiin. Haluaisin, että lapseni saa tällaisen tulevaisuuden.

 

* Arton nimi on muutettu.

Osittaisena lähteenä jutussa toiminut haastattelu koordinaattori Tommi Sarlinin kanssa, Väkivaltaa kokeneet miehet -hanke, Miessakit ry

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme