Mainos
Mainos

Suuria suunnitelmia ja rankkoja treenejä – näin Suomi liikkuu!

Tänä päivänä tarjolla on erilaisia liikuntamuotoja laidasta laitaan. AVA selvitti, millaiset liikuntalajit kiinnostavat suomalaisia tänä keväänä ja millaisella mentaliteetilla suomalaiset lähtevät kuntosalille tai ryhmäliikuntatunneille. Ota selvää, miten Suomi liikkuu!

Vuodenvaihteen jälkeen suomalaiset innostuvat kuntoilemaan ja useilla uusi ja urheilullisempi elämäntapa muuttuu arjeksi. Suomalaisten liikuntatottumuksissa on tapahtunut selkeitä muutoksia, mutta millaisia? AVA kysyi asiantuntijoilta.

Treenaamiselle asetetaan entistä selkeämpiä tavoitteita

Suomalaisten arki on kiireistä ja tähän vastaavat myös kuntosaliketjut. Hektinen elämä heijastuu siten tarjontaan, että tänä keväänä järjestetään paljon ryhmäliikuntatunteja, jotka ovat erityisen lyhyitä ja tehokkaita.

– Meillä on useita ryhmäliikuntatunteja, jotka kestävät 30 minuuttia perinteisemmän 60 minuutin tunnin sijaan. Meidän teemaksemme on muodostunut 30 is the new 60. Tämän teeman ympärille olemme lanseeranneet neljä uutuustuntia ja ne ovat kaikki olleet tosi kovia hittejä, Sats Finlandin tuotekoordinaattori Silja Silvanto kertoo.

Siitä huolimatta, että lyhyt urheiluhetki tuntuu arkena sopivimmalta, ovat suomalaiset entistä rohkeampia asettamaan tavoitteita treenaamiselleen – oli tavoite sitten huippukunto tai muutaman kilon painonpudotus.

– Tällä hetkellä on paljon ihmisiä, joilla on selkeä tavoite omalle treenaamiselleen ja nykyään ihmiset pukevat helpommin sanoiksi sen, mikä tavoite omalla treenaamisella on, Silvanto toteaa.

Tavoitteista innostuneiden suomalaisten povataan intoutuvan tarttumaan tiiviiden ja tehokkaiden ryhmäliikuntatuntien tarjoamiin haasteisiin.

– Meillä on Les Millsin GRIT-sarja, johon kuuluu kolme erilaista 30 minuutin konseptia, jotka kaikki kuuluvat High Intensity Interval Training eli HIIT-treenimuotoon, jolla tähdätään siihen, että 30 minuutin harjoittelu riittää tuottamaan tuloksia, kun se tehdään tarpeeksi kovalla teholla. Tämä sopii erinomaisesti henkilöille, joista tuntuu, ettei treenaamiselle löydy ikinä tarpeeksi aikaa. Tämä on treenimuotona loistava myös heille, jotka eivät vielä tunne olevansa kokeneita liikkujia, Silvanto toteaa.

Kehonhuoltoon ja mielen tasapainoon tähtäävät tunnit ovat tulleet suomalaisille viime aikoina tutuksi ja erilaiset rentoutukset ja venyttelyt sekä pilates ja jooga ovat tulevana keväänäkin suomalaisten suosiossa.

– Pilates venyttely ja jooga ovat ovat varmasti tullut jäädäkseen myös kuntokeskuksiin. Näiden lisäksi Satsilla huolletaan kehoa myös Trigger Point –nimisellä kehonhuoltotunnilla, Silvanto kertoo.

Kovat lajit ovat kasvattaneet suosiotaan

Suomalaiset ovat viime aikoina innostuneet kokeilemaan ikisuosikkiensa lisäksi erityisen raskaita lajeja. Mitä liikkumiseen tulee, ollaan tänä keväänä entistä valmiimpia haastamaan oma mieli ja keho urheilusuorituksen aikana.

– Trendikkäitä ovat kovat lajit kuten Boot Camp, Crossfit ja HIIT. Myös kuntosaliharjoittelu on noussut todella kovaan suosioon ja personal trainer-palveluja ostetaan tällä hetkellä paljon, gym-space.fi-palvelussa bloggaava ryhmäliikuntaohjaaja Nanna Koivisto kertoo.

– Suomalaiset ovat alkaneet kiinnostua entistä enemmän liikuntamuodoista, jossa tulokset tuntuvat ja näkyvät, Koivisto tiivistää.

Innovatiivinen Personal training -konsepti Fustra eli Fusion Function Training on kasvattanut suosiotaan Suomessa. Konseptin punaisena lankana on kehon heikkouksien vahvistaminen oikean asennon sekä liikeratojen kautta. Monipuolista Fustraa voivat käyttää kaikki urheilijoista laihduttajiin ja niska- ja selkäongelmaisiin. Koivisto toivoo, että jatkossa suomalaiset innostuisivat Fustrasta entistä enemmän.

– Toivoisin, että kiinnostuttaisiin vielä enemmän funktionaalisesta harjoittelusta ja otettaisiin se tueksi kaikelle treenaamiselle. Luotan Fustraan, koska sen voi ja kannattaa yhdistää kaikkeen urheiluun, Koivisto toteaa.

Monipuolista liikuntaa lyhyessä ajassa

Liikunta- ja hyvinvointikeskus Elixiassa nykypäivän hektinen elämäntapa näkyy myös, sillä lyhyet ja tehokkaat ohjatut tunnit ovat suuressa suosiossa. Suomalaiset toivovat selvästi pystyvänsä saamaan aikaan tuloksia jo lyhyiden liikuntahetkien aikana.

– Myös askeleiltaan helpot tanssitunnit ovat olleen suuressa suosiossa, Elixian ryhmäliikunnan tuotepäällikkö Inka Hase toteaa.

Elixiassa tänä vuonna alkanut uutuustunti Fast Fit and Faboulous on innostanut suomalaisia liikkumaan. Monipuoliseen 55 minuutin kestoiseen tuntiin kuuluu lämmittelyn lisäksi kolme osiota, joiden tarkoitus on mahdollistaa hyvin monipuolinen liikuntahetki.

– Lämmittelyn jälkeen on Fast-osio, joka kehittää nopeutta, räjähtävää voimaa ja reaktiokykyä. Seuraava osio on Fit-osio, missä keskitytään toiminnalliseen harjoitteluun eli tehdään kymmenen kilon levykiekolla liikkeitä, joissa haastetaan oman kehon painolla kroppaa. Viimeinen, dynaaminen Faboulous-osio toteutetaan voimistelun ja tanssin kautta. Tunnilla venytykset tehdään aktiivisena ja dynaamisena liikkuvuuden harjoitteluna, Hase kertoo.

Myös erilaisten kehonhuoltotuntien suosio on ollut viime vuosina tasaista myös Elixiassa. Hase on erityisen mielissään siitä, että rankemmille liikuntaharjoituksille ja arjen hektisyydelle ollaan opittu hakemaan myös vastapainoa liikunnan parista.

– Keho ja mieli -tunnit ovat hyvin voimakas trendi. Se on mielestäni todella hyvä asia, sillä kehonhuoltotunnit ovat pysähtymisen ja keskittymisen kautta vastapainoa kaikelle kovalle tekemiselle, Hase toteaa.

Kevään liikuntasanastoa:

  • HIIT = High Intensity Interval Training -treenimuoto on lyhytkestoinen ja erityisen tehokas harjoitus, joka polttaa rasvaa ja parantaa hapenottokykyä huomattavan nopeasti.
  • FUSTRA = Fusion Function Training on personal training-konsepti, sopii kaikille aloittelijasta olympia-tason urheilijaan. Harjoittelun erikoisuus on kehon heikkouksien vahvistaminen oikean harjoitteluasennon ja luonnollisten liikeratojen kautta.
  • Crossfit = Kuntoilumuoto, jossa tavoitellaan on tasaisesti kaikkien fyysisien ominaisuuksien kehittämistä. Kuntoilumuotoon kuuluu lihasvoima-, kestävyys-, nopeus- ja notkeusharjoituksia.
  • Boot Camp = Treeni, johon ravinnon muuttaminen terveellisemmäksi ja sopivammaksi kietoutuu tiukasti. Treenin tarkoituksena on muuttaa elämäntapoja rauhallisesti edeten.
  • Trigger Point = Sats-kuntosaliketjun tarjoama ohjattu ryhmäliikuntatunti, joka perustuu myofaskiaalisten triggeripisteiden hierontaan, jolla on tarkoitus pehmittää elimistön pehmytkudoksia.
  • Fast Fit and Faboulous = Elixia-kuntosaliketjun tarjoama ohjattu 55 minuutin kestoinen ryhmäliikuntatunti, jonka aikana harjoittelu painotetaan kolmelle osa-alueelle: venyvyydelle, voimalle ja nopeudelle.
  • Les Mills = Ryhmäliikuntatuntien kehittäjä, jonka tunnit ovat nousseet hurjaan suosioon ympäri maailmaa.
  • GRIT = Les Millsin ryhmäliikuntatunti, jonka tarkoitus on saada kuntoilija haastamaan itsensä intensiivisen intervalliharjoituksen avulla.

Lue myös:

AVA/Heli Kuitunen

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme