Mainos
Mainos

Tapani pudotti 20 kiloa alle vuodessa: "Enää ei ole isoa mahaa tiellä"

Tapani, 45, muutti elämänsä voidakseen aloittaa kehonrakennuksen. Lisääntynyt treeni tuotti tulosta.

– Tämän vuoden alussa tein päätöksen aloittaa laihduttamisen.

Näin kertoo Tapani, 45. Elämä tosin alkoi muuttua jo aiemmin, pari vuotta sitten, kun Tapani alkoi nostella painoja kotona.

– Vuotta myöhemmin kaverini houkutteli mukaan salille. Käyn neljä kertaa viikossa nostelemassa painoja, sekä silloin tällöin hakkaamassa nyrkkeilysäkkiä.

Tapanin toiveena oli aloittaa kehonrakennus, mutta kehon perustilannetta täytyi tavoitteen saavuttamiseksi parantaa. Lisääntynyt treeni tuotti tulosta.

– Aloitin lähtöpainosta 93,5 kg ja pääsin tavoitteeseeni, 75 kiloa, noin yhdeksässä kuukaudessa. Vyötäröltä lähti noin 14 senttiä pois, hän kertoo.

– Nyt, kun olen päässyt tavoitteeseeni, olen voinut aloittaa ensimmäisen massakauteni. Tavoitteenani on saada aikaan hieman lihasta.

EI MUUALLE KUIN MTV LIFESTYLEN KÄYTTÖÖN
Copyright: Tapani Ahola.
EI MUUALLE KUIN MTV LIFESTYLEN KÄYTTÖÖN
Copyright: Tapani Ahola.

Vaikeinta oli lopettaa erilaisten herkkujen syöminen.

– Toisaalta laihduttaminen oli varsin helppoa, kun oli koko ajan tavoite mielessä. Ilman tavoitteen asettamista laihduttaminen olisi ollut varmasti paljon vaikeampaa, Tapani pohtii.

Läheiset ovat kehuneet Tapanin uutta ulkomuotoa ja uusia elämäntapoja. Elämäkin on painonpudotuksen jälkeen helpompaa.

– Esimerkiksi kenkien jalkaan laittaminen sujuu paljon helpommin, kun ei ole enää isoa mahaa tiellä. Salilla jaksaa paremmin, samoin kotona.

Haluatko kertoa meille tarinasi?

Täytä alla oleva lomake! Muista jättää yhteystietosi, otamme sinuun yhteyttä, jos julkaisemme tarinan sivullamme.

Mitä tarinasi koskee?

Yhteystiedot

Täytäthän tietosi kaikkiin kenttiin

Tarvitsetko sähköpostiosoitteen? Hanki Luukku.com-osoite!


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot