Mainos
Mainos

Theresan pää jäi bussin renkaan alle onnettomuudessa – toipui kokemuksestaan: "Sain toisen mahdollisuuden"

Kanadalainen Theresa jäi henkiin, vaikka osa hänen päätään jäi bussin renkaan alle.

Kanadalainen Theresa Laurico yllätti kaikki jäämällä henkiin vakavan liikenneonnettomuuden jälkeen. Laurico, 38, oli ulkona koiransa kanssa vuonna 2016, kun hän astui epähuomiossa bussin eteen ja jäi sen alle, kertoo The Star -lehti.

Törmäyksessä Laurico menetti tajuntansa. Naisen käsi ja osa hänen päätään jäivät bussin pyörän alle.

Kun pelastushenkilökunta saapui, Lauricon uskottiin varmuudella kuolleen. Pelastajat pyysivätkin hänelle ruumispussia – niin vähän he uskoivat Lauricon selviämiseen.

Ei voinut vammojensa vuoksi puhua kunnolla

Uskomatonta kyllä, Laurico ei ollutkaan kuollut. Hän kuitenkin mursi kahdeksan kylkiluutaan, ja hänen otsalohkonsa ja pernansa vahingoittuivat. 

Laurico heräsi viikon kuluttua sairaalassa, eikä voinut vammojensa vuoksi hengittää tai puhua kunnolla. Hän ei myöskään aivojensa kokeman trauman vuoksi kyennyt kertomaan esimerkiksi sitä, mitä kello on.

– Itkin, koska (mietin,) miksi hitossa aivoni eivät kyenneet käsittelemään tuota asiaa, Laurico kuvailee.

"Voin nyt lukea, hengittää, kävellä"

Päästyään kotiin Laurico kykeni aluksi kävelemään vain avustetusti vessaan tai keittiöön; kahden kuukauden kuluttua hän pystyi kävelemään avustetusti kymmenen minuuttia.

Hitaasti tilanne alkoi kuitenkin parantua.

– Se, että kehoni otti vastaan tuollaisen iskun... Voin nyt lukea, hengittää, kävellä. Armollisesti sain toisen mahdollisuuden elämään, Laurico sanoo.

Kaiken kukkuraksi Laurico sai onnettomuuden jälkeen sakot, koska oli ylittänyt tietä paikassa, jossa ei ollut suojatietä. Hän yrittää nyt kumota tsakkolapun oikeudessa.

Lähde: Thestar.com

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme