Mainos
Mainos

Tiede selvitti tämänkin: Näissä asennoissa nukkuvat näkevät eniten painajaisia

Tutkimusten mukaan nukkuma-asento saattaa ennakoida unen laatua.

Tulosten mukaan vasemmalla kyljellä nukkuneet näkivät jopa kaksi kertaa enemmän painajaisia kuin oikealla kyljellään nukkuneet.

Vasemmalla kyljellään nukkuneista lähemmäs puolet eli 41 prosenttia kertoi nähneensä painajaisia. Vastaavasti oikealla kyljellään nukkuneista vain 15 prosenttia raportoi painajaisunista.

Oikealla kyljellään nukkuneet kertoivat nähneensä useammin iloisia, rauhallisia ja levollisia unia kuin vasemmalla kyljellä nukkuneet. Myös heidän unenlaatunsa todettiin olevan parempaa.

Turkkilaistutkimuksessa analysoitiin yhteensä 63 ihmisen asentoja heidän nukkuessaan.

Mikä kyljeltä toiselle kääntymisessä sitten johtaa unen laadun muutoksiin? Tutkijat eivät osaa vielä vastata tähän.

Myös muilla nukkumisasennoilla on omat vaikutuksensa uneen. Hongkongilainen tutkijaryhmä selvitti, että vatsallaan nukkuvat näkivät useammin seksiä tai väkivaltaa sisältäviä unia.

Johtopäätöksenä voisikin ajatella, että seuraavan kerran painajaisia nähdessäsi kannattaisikin kääntyä oikealle kyljelle.

Parempaa unta? Vinkit videolla:

Lähde: Tech Insider

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme