Mainos
Mainos

Tiesitkö? Tästä syystä lomailu on terveellistä

Lomailetko tänä kesänä? Tutkimusten mukaan olisi syytä lomailla – edes lyhyesti – jos mielii vaalia terveyttään. Ota selvää miksi!

Kesäloma on monelle vuoden kohokohta – eikä syyttä – sillä parhaimmillaan jopa kuukauden mittainen loma vaikuttaa positiivisesti ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen.

Loma lievittää stressiä – tutkitusti

Tutkimusten mukaan jo viikonlopun mittainen pakomatka arkisista ajatuksista vähentää stressihormonien määrää elimistössä ja voi jopa alentaa verenpainetta. Jos jo viikonloppu lomalla voi tehdä ihmeitä stressille, voidaan vain kuvitella, kuinka paljon positiivisia vaikutuksia peräti kuukauden mittaisella kesälomalla voi olla stressitasoihin

Lähentää perhesuhteita

Purduen yliopiston apulaisprofessori Xinran Lehto on kollegoidensa kanssa selvittänyt positiivisia vaikutuksia, joita lomailulla on perheisiin. Arkistressin jättäminen taakse auttaa tehdyn tutkimuksen mukaan lähentämään parisuhteita siitä huolimatta, että useimmilla on lomalla omat aiheensa stressiin. Lomailun positiivisten vaikutusten on todettu vaikuttavan perhesuhteisiin vielä pitkään sen jälkeen kun loma on ohitse.

Vähentää sydämen kuormitusta

Vuosien saatossa on saatu tutkimustietoa siitä, että sydämen terveyden nimessä olisi hyvä lomailla ainakin kahdesti vuodessa. The Framingham Heart Study -nimellä kutsuttu tutkimus on osoittanut, että naiset, jotka lomailevat ainakin kahdesti vuodessa sairastuvat kahdeksan kertaa vähemmän todennäköisesti sepelvaltimotautiin kuin naiset, jotka eivät lomaile yhtä paljon.

Saa aivosolut liikkeelle

Parhaimmillaan loma voi olla työelämässä viihtyvälle kaivattu tauko. Etenkin elektronisten laitteiden käytöstä pidättäytyminen tuo hektiseen elämänrytmiin usein kaivattua vaihtelua. National Institutes of Healthissa tehdyn tutkimuksen mukaan lomailu voi jopa helpottaa päätöksentekoa töissä, sillä stressi vaikeuttaa pahimmillaan päätöksentekoa. Muutaman päivän lomailu voi siis parhaimmillaan auttaa tekemään viisaampia päätöksiä.

Tekee onnelliseksi

Wisconsinin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan naiset, jotka lomailevat säännöllisesti, ovat tavallisesti vähemmän stressaantuneita ja jännittyneitä kuin naiset, jotka eivät lomaile säännöllisesti. Alankomaalaistutkimuksen mukaan jopa loman ajatteleminen ja aiheeseen syventyminen voi parantaa mielialaa. Tällä reseptillä lomasta kannattaa siis jo nauttia etukäteen – ajatusten tasolla – jotta kaikki terveyshyödyt tulee otettua irti vuoden odotetuimmasta ajanjaksosta!

Lue myös:

AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: Shutterstock

Lähde: Health.com

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme