Mainos

Timmi bloggaaja hankkiutui tahallaan huonoon kuntoon – taustalla tärkeä syy: "Jos vihaat reisiäsi, mitä oikeasti vihaat?"

Pienet muutokset painossa ovat tuoneet mukanaan suuren eron siihen, miten Jessiä kohdellaan.

Aiemmin superhyvässä kunnossa ollut Jessi Kneeland päätti muuttaa elämänsä suuntaa. Hän ei kuitenkaan haikaillut lihasten perään – Kneeland päästi itsensä tahallaan niin sanottuun huonoon kuntoon.

Aiemmin Kneeland julkaisi itsestään kuvia, joissa hän poseeraa kuntosalilla esitellen ylpeästi reitensä muhkuroita. Hän ei kutsu muhkuroita selluliitiksi, vaan ihastuttavaksi rasvaksi, "fancy fatiksi".

– Kun nykyisin julkaisen kuvia kehostani, ja mainitsen, että olen lihonut tai menettänyt lihasmassaa, minulta kysytän usein, miten käsittelen negatiiviset tunteet/vertailun aiempaan kehooni. Eikö naisten kuitenkin kuulu koko ajan jahdata sellaista vartaloa, joka minulla ennen oli? Eikö minun pitäisi tuntea oloni kamalaksi, koska "menetin" jotain, jonka eteen olin tehnyt niin paljon työtä? No... Ei, Kneeland kirjoitti Instagramissa.

– Päätin hankkiutua tänä vuonna tietoisesti huonompaan kuntoon, hylätä kaikki ne tavat, jotka olivat aiemmin auttaneet minua "pitämään yllä" kehoani, määrätietoisessa yrityksessäni tutkia, kuka olisin ilman niitä tapoja.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Kokeen myötä Kneelandin keho on muuttunut, lihasmassa on kadonnut ja hänestä on tullut pehmeämpi. Hän kuvaa olevansa "vähemmän kulmikas" ja "hyllyvämpi". Samalla pienet muutokset ovat tuoneet mukanaan suuren eron siihen, miten Kneelandia kohdellaan.

– Sekä miehet että naiset tapasivat kommentoida, ylistää ja ihailla minua – kehoani, päättäväisyyttäni, voimaani, ja sitä, miten ”inspiroiva” olin. Kukaan ei ylistä minua enää, Kneeland kuvaa.

– Tuntemattomat alkoivat loistaa, kun puhuin heille; sain aina hymyjä ja miellyttävää jutustelua, ja tunsin yleisesti, että kaikki pitävät minusta. Mitään noista asioista ei enää tapahdu.

Kneeland analysoi, että on lihonut juuri tarpeeksi, jotta lihasten rajat ovat kadonneet. Samalla vaikuttaa kadonneen myös hänen "inspiroivuutensa".

– Uuden (edelleen täysin terveen) kehoni kanssa saan vähemmän huomiota, hymyjä ja kohteliaisuuksia. Tunnen oloni kaiken kaikkiaan vähemmän näkyväksi, ja koen vähemmän "ihmiset pitävät minusta" -fiilistä. Ja tämä kaikki vain 4–6 ekstrakilon vuoksi!

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Vatsalihaksiaan Kneeland ei kaipaa. Hän kuitenkin ikävöi kohteliaisuuksia ja huomiota, jota sai. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

– Suurin osa ihmisistä ei erota näitä kahta asiaa, tunnetta ja fyysistä muutosta, toisistaan. Sen sijaan he näkevät fyysisen muutoksen ja tuntevat tunteen, ja syyttävät muutosta tunteesta.  Mutta asia on usein paljon monimutkaisempi ja syvempi, hän kirjoittaa kommentissa.

– Jos vihaat reisiäsi, mitä oikeasti vihaat? Jos tunnet olosi epävarmaksi pyöreän mahasi vuoksi, minkä vuoksi oikeasti tunnet epävarmuutta?

Lähde: Thisisinsider.com, Instagram

***


Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot