Mainos
Mainos

Tippui katolta ja mursi jalkansa – unissakävelijä ei aina herää edes kipuun

Uusi tutkimus osoittaa, että unissakävelijät eivät välttämättä tunne kipua, jos he joutuvat tapaturmaan kesken unissakävelyn, uutisoi Medical News Today.

Unissakävelyä harrastaa noin 4 prosenttia aikuisista. Unissakävely tapahtuu yleensä tunnin tai kahden kuluttua nukahtamisesta. Unissakävelijä voi kävellä silmät auki, puhua sekavia, availla ovia tai ikkunoita tai vaikka pukeutua ja lähteä ulos. Yleensä hän on hankalasti herätettävissä.

Tuore tutkimus selvitti, miten unissakävelijät kokevat kipua. Tutkimuksessa verrattiin sataa unissakävelijää sataan oireettomaan verrokkiin. Unissakävelijöiden mediaani-ikä oli 30 vuotta.

Unissakävelijät raportoivat kärsivänsä päänsäryistä neljä kertaa ja migreeneistä jopa kymmenen kertaa enemmän kuin henkilöt, jotka eivät kävele unissaan. Myös krooniset kiputilat, väsymys päiväsaikaan sekä unettomuuteen ja masentuneisuuteen liittyvät oireet olivat yleisempiä unissakävelijöiden keskuudessa.

Suuri yllätys tutkijoille oli kuitenkin se, että 47 unissakävelijää kertoi saaneensa vammoja unissakävelynsä takia. Vain kymmenen heistä sanoi heränneensä heti kipuun, kun taas 37 muuta eivät huomanneet tapaturmaa tai kipua kuin vasta myöhemmin yöllä tai seuraavana aamuna.

Yksi tutkimukseen osallistuneista unissakävelijöistä oli murtanut jalkansa käveltyään unissaan talonsa katolle ja tiputtuaan sieltä alas, mutta onnettomuuden hän oli havainnut vasta aamulla. Toinen puolestaan sai vammoja hypättyään kolmannen kerroksen ikkunasta, mutta heräsi kipuun vasta myöhemmin yön aikana.

Tutkimusta johtanut Regis Lopez sanoo tutkimus yhdistää ensimmäistä kertaa unissakävelyn kivunlievitykseen. Unen ja kivunlievityksen välinen suhde on edelleen epäselvä, mutta tutkimustulokset saattavat auttaa ymmärtämään unissakävelyä paremmin.

Tutkimus julkaistiin Sleep-lehdessä. 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme