Mainos
Mainos

Treeniä metallimusiikin ystäville – toimitus testasi Mustaa joogaa

MTV Lifestyle kokeili Mustaa joogaa Tavastialla.

Legendaarinen rock-klubi Tavastia ei täyty perjantai-iltapäivänä olutta kittaavista rokkareista, vaan pääasiassa mustiin pukeutuneista joogeista. Lavan edustalle on levitetty joogamattoja ja lavalla istuvalla Meri Mortilla on yllään asiaankuuluva farkkuliivi. Musta jooga goes Tuska -tunti on alkamassa.

Mutta mitä on Musta jooga, ja kuinka se eroaa tavallisesta joogasta?

– Musta jooga on asia, josta olen muutaman vuoden haaveillut. Se yhdistää kaksi suurta rakkauttani, joogan ja vähän synkemmän musiikin. Jooga itsessään pysyy aina samanlaisena. Yleensä joogaa harjoitetaan rauhallisemmissa puitteissa ja tässä on myös lisäosana se, että tullaan yhteen samanmielisten ihmisten kanssa. Ja on tämä vähän sellaista hauskempaa ja rennompaa harjoitusta, Mustaa joogaa ohjaava Mort sanoo.

Joogaa hämärämmän musiikin ystäville

Mort kertoo idean lähteneen osittain liikkeelle siitä, kun hän oli harjoitellut kotonaan metallimusiikin tahtiin. Hän oli samalla pohtinut, kiinnostaisiko vaihtoehtoinen joogan taustamusiikki myös muita, kunnes kävi ilmi, että Amerikassa tarjotaan joogaa metallimusiikin ystäville.

– Kyllä tämä on aidosti suunnattu sellaisille tyypeille, jotka nauttivat hämärämmästä musiikista. Joogatarjonta on niin valtavaa, että en ehkä itse lähtisi tunnille, jos tietäisin, että siellä on musiikkia, josta en laisinkaan tykkää.

Tunnin aikana eivät siis valaat laula eivätkä panhuilut soi. Tällä kertaa Mustassa joogassa kuullaan metallimusiikkifestivaali Tuskan kesän 2015 esiintyjiä. Taustalla soivat muun muassa hevipioneeri Alice Cooper, progehtava Opeth sekä kotimainen Atomirotta.

Tummasävyinen musiikki sopii Mortin mukaan joogan taustalle mainiosti, eikä hän ole vielä törmännyt musiikkiin, jonka tahtiin joogatreeni ei luistaisi.

– Itse en ehkä lähtisi kantrimusiikin tahtiin treenaamaan, kun se ei ole mikään suuri suosikki.

Mustaa joogaa on järjestetty kerran kuussa syksystä 2014 asti Pihasalilla, mutta tämänkertainen yhteistyö Tuskan kanssa Tavastialla oli ensimmäinen laatuaan.

– Tuskan tuottaja Marko Nikander kysyi, että lähtisinkö mukaan tähän hommaan. He haluavat tänä vuonna tuoda Tuskaa vähän eri tavalla esiin.

Lisää yhteistyötä festivaalin kanssa on suunnitteilla kesäksi.

Sopiiko jooga sitten helpottamaan esimerkiksi riehakkaasta pään heilutuksesta aiheutuneita niskakipuja Tuska-festivaalin keskellä?

– Tästä on puhuttu Markon kanssa, mutta olen todennut itse, että haluan pitää joogan päihteettömänä. Se on itsetutkiskelulaji, jossa yritetään vahvistaa aistimuksia ja sisäisiä tuntemuksia, eikä turruttaa niitä, Mort sanoo.

Itsetutkiskelu ja hengittäminen ovat joogan avainasioita, mutta mieleinen musiikki voi lisätä harjoituksen voimaa.

– Kun olet joogalla herkistänyt itsesi ja on todella avara ja avoin fiilis, niin se musiikkihan iskee ihan täydellä voimalla joka soluun. Kun hengität sitä musiikkia, se on todella kokonaisvaltainen kokemus.

Kuinka Musta jooga sujui ensimmäistä kertaa jooganneelta toimittajalta?

”Voima liikkeeseen lähtee helpommin, kun joku karjuu taustalla”

"Olen pitänyt itseäni aina notkeana kuin näkkileipä, ja voin tunnustaa luulleeni joogan olevan synonyymi venyttelylle.

Toimittajille varatut joogamatot sijaitsevat Tavastian lavan edessä ja kämmenet kosteina pohdin, tulenko selviämään koitoksesta ylipäänsä hengissä. Makoillessani oranssilla alustalla tunnin kestäneen joogasession jälkeen pitää kuitenkin tunnustaa, että hikihän tässä tuli ja hauskaa oli.

Ohjaaja kannustaa tekemään liikkeitä omaan tahtiin. Vilkuilen silti vierustovereita: venyvätkö he sittenkin paremmin? Alun jännityksensekaisen tuskailun jälkeen alan päästä jyvälle ja iloitsen siitä, että venyn ja osaan. Kun asentojen nimet kerrotaan vasta, kun niihin on päästy asettautumaan, eivät suorituspaineet kasva turhan koviksi.

Välillä havahdun kuitenkin siihen, että huidon väärään suuntaan. Onneksi salissa kiertää toinen joogaohjaaja korjaamassa tuntilaisten asentoja.

Tutun musiikin tahtiin liikkuminen tuntuu helpommalta. Kun ohjaaja käskee hakemaan voimaa liikkeeseen kantapäästä, lähtee se mielestäni helpommin, kun joku karjuu vihaisesti taustalla. Toisaalta tunnin alussa ja lopussa soivat maalailevat kitaramelodiat rauhoittavat tunnelmaa hyvin.

Seuraavina päivinä reidet hoilaavat hoosiannaa syvien kyykkyjen takia, mutta lähtisin mielelläni kokeilemaan joogaa toistekin. Ehkä en vielä panhuilun tahtiin, mutta Musta jooga vakuutti kyllä."

– Nainen, 24

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme