Mainos
Mainos

Tutkimus: Tämän ikäinen ihminen on onnellisimmillaan

Onni on iästä kiinni, uusi tutkimus esittää.

Kärsitkö keski-iän kriisistä? Älä huoli, sillä uuden tutkimuksen mukaan sinulla on vielä todelliset mahdollisuudet tulla onnelliseksi. London School of Economicsin tekemän tutkimuksen mukaan olemme nimittäin onnellisimmillamme 23- ja 69-vuoden iässä. Tutkimukseen osallistui 23161 saksalaista, jotka olivat iältään 17-85-vuotiaita.

Tutkimuksen mukaan 23-vuotiaana ihmiset ovat optimistisia tulevaisuutensa suhteen. Jatkossa he tulevat kuitenkin kohtaamaan vastoinkäymisiä. Parikymppiset liioittelevatkin tulevaisuutensa onnea kymmenellä prosentilla. Onnettomimmillaan ihminen on tutkimuksen mukaan 55-vuotiaana. Silloin ihminen tajuaa, että osa unelmistamme ei käy koskaan toteen.

Tyytyväisyys elämää kohtaan kasvaa kuitenkin jälleen 55 ikävuoden jälkeen. Onnellisimmillaan ihminen on jälleen 69 vuoden iässä. Vielä 68 vuoden iässä ihmiset aliarvioivat tulevaa onneaan 4,5 prosentilla.

Aiemmat tutkimukset ovat esittäneet, että ihmisen onnellisuus on U-käyrän muotoinen. Onnellisemmillaan ihminen on siis parikymppisenä ja jälleen eläkkeellä. Tutkimustulokset on kerätty yli 50 maasta, eivätkä ne olleet riippuvaisia luokasta tai ansiotasosta.

Lue myös:

AVA, Maarit Rasi

Lähde: Daily Mail

Kuva: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot