Mainos

Vain kuukausia elinaikaa: Nuori nainen menetti syntymättömän lapsensa – sitten löytyi syöpä

Jatkuva pahoinvointi ja vatsaongelmat diagnosoitiin liian myöhään; traagisen keskenmenon kokenut nainen sai tietää sairastavansa syöpää. 

Uudenpäivänpäivänä 32-vuotias Amy Mattingly joutui kokemaan jotain, jota ei toivoisi yhdellekään odottavalle äidille. Kovasti lasta toivonut nainen joutui synnyttämään 24. raskausviikolla kohtuun kuolleen lapsensa.

Keskellä suurta surua nainen joutui kohtaamaan myös toisen maailmaa musertavan uutisen, kun lääkärit löysivät hänen suolistostaan syöpäpesäkkeitä. Nainen sai tietää sairastavansa suolistosyöpää, joka oli edennyt terminaaliseen vaiheeseen. Mitään ei ole enää tehtävissä. 

Naisen elämä saattaa päättyä minä hetkenä hyvänsä 

Pian sen jälkeen, kun nainen oli saanut tietää, että hänen vatsassaan kasvavan Leo-pojan sydän oli lakannut lyömästä, hänen raskausaikana kokemansa pahoinvointi ja ripuli pahenivat entisestään. Aluksi niin lääkärit kuin Amy itsekin uskoivat oireiden liittyvän keskeytyneeseen raskauteen, mutta kun naisen olo jatkoi heikentymistään, hän alkoi huolestua asiasta toden teolla.

Kuukausien ajan kovista kivuista ja kuivumisesta kärsinyt nainen ravasi lääkäreillä, kunnes hän viimein pääsi tähystykseen, jossa vakava tila selvisi. Huhtikuussa lukuisten tutkimusten ja väärien diagnoosien jälkeen nainen sai tietää sairastavansa suolistosyöpää, joka oli levinnyt hänen maksaansa.  

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Minulle ei koskaan kerrottu syytä keskenmenoon, mutta uskon sen johtuneen syövästä ja siitä, mitä keholleni oli tapahtumassa, Amy kertoo.

Syöpä oli edennyt jo niin pitkälle, että vaikka kasvain saatiin poistettua leikkauksella ja kemoterapiahoidot käynnistettyä välittömästi, lääkäreillä oli naiselle huonoja uutisia; hänellä olisi vain kuukausia elinaikaa.

– Meillä oli koko elämä edessämme. Kun menetimme Leon, tulin todella sairaaksi ja päätin olla antamassa periksi ilman taistelua, mutta sitten minulle kerrottiin, että minulla olisi mahdollisesti vain viikkoja elinaikaa jäljellä, Amy kertoo.

"Toivon, ettei kenenkään muun tulevaisuutta pyyhitä pois"

Amy oli kärsinyt vatsa-ongelmista teini-iästä lähtien, mutta oireet pahenivat raskauden aikana. Aluksi nainen uskoi turvotuksen ja pahoinvoinnin olevan tapa, jolla hänen kehonsa reagoi raskauteen – hän luuli sen olevan täysin normaalia. Lääkäritkin uskoivat aluksi pitkään, että kyse oli vain ärtyneen suolen oireyhtymästä tai muusta hyvin yleisestä vatsaongelmasta.

Näin jälkikäteen mietittynä nainen uskoo, että jo teini-iässä koettu pahoinvointi saattoi jollain tapaa liittyä syöpään. Se oli asia, johon olisi pitänyt puuttua paljon aikaisemmin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Hän toivookin, että ihmiset kiinnittäisivät aiempaa enemmän huomiota terveyteensä ja mahdollisiin oireiseen. Varhainen diagnoosi voi pelastaa henkesi, Amyn kohdalla syöpä valitettavasti löydettiin liian myöhään.

– Toivon, ettei kenenkään muun tulevaisuutta pyyhitä pois, Amy toteaa.  

Lähde: TheSun 

***


Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Joulu

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot