Mainos
Mainos

Vältä ongelmat: Näin valitset hyvän tekijän ripsienpidennyksillesi

Ripsienpidennysten suosion myötä kauneushoitoihin liittyvät ongelmat, kuten yliherkkyysreaktiot, ovat kasvaneet. Vaikeudet voi välttää, kun valitsee palveluntarjoajan huolella.

Ripsienpidennysten suosio on kasvanut viime vuosina. Ripsienpidennyksiä tehdään niin kalliissa kauneussalongeissa, keskihintaisissa hoitoloissa kuin kotioloissakin.

– Hinta ei ole laadun tae. Paras tapa valita pätevä tekijä on kuunnella puskaradiota tai käydä tutustumassa hoitolaan etukäteen, Suomen Kosmetologien Yhdistys ry:n varapuheenjohtaja, ripsienpidennysten maahantuoja ja -kouluttaja Ansu Malinen kertoo.

Ripsienpidennyksien laittaminen ei vaadi tekijältä tutkintoa. Oppia voi hakea vaikkapa maahantuojien järjestämiltä kursseilta. Toisaalta monenkaan päivän koulutus ei välttämättä takaa, että henkilö olisi alansa huippu.

– Työssä vaaditaan vakaata kättä ja pitkäjänteisyyttä. Myös hyvästä näöstä on apua, vaikka valolla ja suurennuslasilla hommaa voi helpottaa, Malinen sanoo.

Yleisimmät ripsienpidennysten ongelmat liittyvät huolimattomaan tekniikkaan: hentoihin ripsiin laitetaan liian pitkät tai paksut ripset, jolloin omat ripset katkeavat. Ripsi kasvaa 3-4 kuukautta, joten uusien ripsien kasvamista saa odottaa pitkään. Myös varomattomasta liiman käytöstä aiheutuvia yliherkkyysreaktioita esiintyy jonkin verran.

Hyvää hygieniaa ei voi silmien lähellä työskennellessä korostaa koskaan liikaa.

– Hoitolan yleinen siisteystaso kertoo paljon. On myös hyvä tarkistaa, että sekä asiakkaan että työntekijän asento on hoitotilanteessa mukava, Malinen muistuttaa.

Lue myös:

AVA, Maarit Rasi

Kuva: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot