Mainos
Mainos

Vatsalihakset esiin vain kuukaudessa – näin perheenäiti Jessica, 28, onnistui

Kolmekymppinen yhden lapsen äiti onnistui karsimaan kolme kiloa ja viisi senttiä vyötäröltään tekemällä ruokavalioonsa kolme muutosta. Nainen luopui sokerista, alkoholista ja kofeiinista. Naisen tarinan kertoo Daily Mail.

Katso yllä olevalta videolta tehokkaat liikkeet vatsalihasten treenaamiseen!

Australialainen Jessica Zalums, 28, oli saanut kaksi vuotta sitten esikoispoikansa ja kamppaili edelleen saadakseen takaisin vartalonsa, joka hänellä oli ollut ennen raskautta. Nainen tunsi, että oli menettänyt karismansa ja vetovoimansa, ja halusi saada itsevarmuutensa takaisin.

– Halusin myös pudottaa kilon tai kaksi sitä itsepintaista läskiä, josta en ollut onnistunut pääsemään eroon, karistaa muutaman senttimetrin alueilta, joille itsepintainen rasva oli jäänyt, kuten mahalleni ja reisilleni, ja myös saada takaisin energian, joka ei ole riippuvainen kahvista, hän kertoo Daily Mailin haastattelussa.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Päästäkseen tavoitteeseensa Jessica jätti ruokavaliostaan kokonaan pois sokerin, kofeiinin ja alkoholin kolmenkymmenen päivän ajaksi.

Alku oli haastavaa

Viikon ensimmäiset kuusi päivää hän söi tasapainoisesti ja monipuolisesti rasvaa, hiilihydraatteja ja proteiinia jokaisella aterialla. Yhden päivän nainen vietti myös paastoten puhdistaakseen kehoaan.

Jessica söi säännöllisesti kuukauden ajan. Hän suosi erityisesti tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä proteiinia. Jessica urheili samaan tapaan kuin ennen kuuria eli kävi kolme kertaa viikossa kuntosalilla ja kerran pitkällä kävelylenkillä.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Ensin Jessican mukaan rytmissä pysyminen oli vaikeaa.

– Ensimmäisenä neljänä aamuna ilman kofeiinia sain todella pahoja päänsärkyjä. Kehoni täytyi todella mukautua käyttämään luonnollista energiaansa, yhden lapsen äiti selittää.

Muutos näkyi nopeasti

Jo viiden päivän jälkeen hän kuitenkin huomasi mielialassaan ja kehossaan muutoksen. Vatsan turvotus alkoi hävitä, ja Jessica alkoi saada lisää energiaa. Kuntosalillakin hän jaksoi entistä paremmin.

Jessica kertoo laihtuneensa ensimmäisen kilon vain viikossa.

Kolmessakymmenessä päivässä tulos oli yhteensä kolme kiloa ja viisi senttiä pois vyötäröltä. Nainen oli pudottanut painonsa 63,5 kilosta 60,2 kiloon ja hänen vatsalihaksensa olivat taas esillä. Jessica tunsi saaneensa itsevarmuutensa ja oman, 20-vuotiaan kehonsa takaisin.

– Energiatasoni ovat tasaiset ilman kofeiinin aiheuttamia laskuja ja huippuja – ja herään aina tuntien itseni hyvin levänneeksi, hän sanoo.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jessican mukaan pudottaessaan raskauskiloja äitien täytyy rakastaa kehoaan sekä ennen että jälkeen.

– Tee tällainen ohjelma, koska rakastat kehoasi, älä siksi, että haluat muuttaa sitä.

Lähteet: Daily Mail, Instagram

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme