Mainos

Veljensä menettänyt Johanna hyppäsi oravanpyörästä Intiaan: "Oli ihanaa olla kerrankin hullu"

Johanna Elomaa hyppäsi oravanpyörästä vuonna 2014. Himalajalla oli aikaa miettiä isoja kysymyksiä: kuka olen, mitä haluan? Millaisessa maailmassa ylipäätään elän?

"Äiti oli ollut töissä jo kaksi tuntia ennen kuin soitin. Hän vastasi puhelimeen, mutta en pystynytkään puhumaan. Heitin puhelimen sängylle, juoksin vessaan ja oksensin. Soitin uudelleen ja olin hiljaa. Eikä minun tarvinnut sanoa mitään. Äiti tiesi jo hiljaisuudesta.

”Antti on kuollut”, hän kuiskasi.

Soitin isälle ja toistin lauseen, jonka äiti oli sanonut hetkeä aiemmin. Isä ei halunnut puhua eikä nähdä ketään. Kurkkuani kuristi, enkä saanut enää muodostettua sanoja. Kuulin, kuinka isä pudotti luurin maahan."


Johanna Elomaa, 38, julkaisi syyskuun 2016 alussa omaelämäkerrallisen Säästä ajatuksesi eläviä varten -romaanin.

Toimittaja ja esikoiskirjan Säästä ajatuksesi eläviä varten juuri julkaissut Johanna Elomaa, 38, kirjoittaa toista kirjaansa. Siinäkin palataan Intian maisemiin – niihin samoihin, joihin Elomaa hyppäsi oravanpyörästä vuonna 2014.

– Olen aina ajatellut liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Sain elämänmuutoksestani tosi positiivista palautetta. Ainoastaan yksi ihminen sanoi, että eihän tuossa ole mitään järkeä, sä olet ihan hullu. Senkin otin positiivisena kommenttina, Elomaa kuvaa.

– Olen aina tehnyt kaiken todella rationaalisesti, “niin kuin kuuluu”, opinnoista ja työskentelystä lähtien. Oli kivaa, että joku sanoi, että olen hullu. Oli ihanaa olla kerrankin hullu.

Lähtemistä hän ei ole katunut.

”Koska Antti valitsi kuoleman, minun täytyi elää ikuisesti. Hän ei jättänyt minulle vapautta valita, ei mahdollisuutta päättää samoin. Ainoa vaihtoehto oli jäädä ikuisiksi ajoiksi tänne. Paikkaamaan hänen valintaansa. Korjaamaan hänen jälkeensä jättämää surua.

En voinut koskaan kuolla, koska Antti kuoli. Vihasin häntä siitä hyvästä.”

Syksyllä 2014 Elomaa huomasi, ettei keksinyt positiivisia asioita kuvaamaan olotilaansa. Tai elämäänsä.

– Oli todella apea, surullinen, kyllästynyt ja pessimistinen olo. Mietin, että jotakin pitää tehdä. Mietin, mitä se olisi.

Elomaa päätti anoa vuorotteluvapaata. Töissä hän totesi, että on lähdössä joka tapauksessa. Vapaan saaminen onnistui.

Lähteminen ei ollut pelottavaa. Päätöksen tekeminen oli.

– Kun päätöksen oli tehnyt, tuli olo, että kaikki järjestyy. Toki on pelottava ajatella, että takuuvarmaa turvaa, taloudellista turvaa, ei ollut enää. Aika vähän jossittelin tai mietin jälkikäteen, että oliko tässä mitään järkeä.

Vuosien aikana oli tapahtunut paljon. Vuonna 2011 Elomaan pikkuveli teki itsemurhan.

– Hän oli sotkeutunut aika pahasti huumemaailman kuvioihin, jotka aukesivat minulle ja perheelleni vasta veljen kuoleman jälkeen. Se oli traaginen shokki. Aika pian tämän jälkeen pitkä parisuhteeni päättyi, muutin omilleni, vaihdoin työpaikkaa ja ostin oman asunnon.

Veljen kuoleman aiheuttama shokkikausi kesti pitkään. Elomaa ymmärsi tapahtunutta paloittain, vuosi vuoden perään enemmän.

– Olin pitkään nähnyt, että veljellä oli vaikeuksia ja hän ei löytänyt paikkaansa elämässä. Se, että joku päättää itse kuolla, tulee aina yllätyksenä, mutta kun olen asiaa jälkikäteen miettinyt, se ehkä oli hänen mielestään ainoa mahdollinen tapa toimia siinä vaiheessa, Elomaa pohtii.

– Saatoin nähdä yöllä kauheaa painajaista, jossa veli kuoli. Heräsin aamulla ja ajattelin, että huh, onneksi heräsin. Seuraavaksi muistin, että hän on oikeasti kuollut. Asiaa unohti ainakin osittain. Ehkä se on jokin itsesuojelumekanismi, ettei täysin oivalla asiaa.

”Olin kyllästynyt istumaan betonikuution sisällä avokonttorissa, jossa ihmiset tuijottivat tietokoneruutujaan kuin robotit. Olin kyllästynyt hakemaan aamukahvini kahviautomaatista. Taiteilemaan kahvini, käsilaukkuni ja kulkukorttini kanssa sisään kolmesta lukitusta metalliovesta. Käynnistämään tietokoneeni päivä toisensa jälkeen.

125, 134, hiljaisina päivinä 97 lukematonta sähköpostia.”

Jokaisella on oma tapansa päästä yli asioista. Elomaa otti aikaa itselleen; hän ei kokenut saavansa apua siitä, että muut jakelivat neuvoja, joilla selvitä tilanteesta. Vain lähipiiri pystyi jollain tasolla ymmärtämään tapahtuneen. Kriisiterapiakin jäi kahden kerran mittaiseksi.

– Olen aina ollut hyvä siinä, että pidän kuoreni kasassa. Ulkopuolisten on vaikeaa nähdä, mitä sisälläni tapahtuu. Otan sen myös heikkoutena tänä päivänä. Koin, että terapeutti oli enemmän järkyttynyt kaikesta kuin minä. Kohtaaminen oli outo, ja minulle tuli jopa sellainen olo, että minun olisi pitänyt lohduttaa terapeuttia.


Vuosi 2011 käynnisti Elomaan elämässä jakson, jota hän kuvaa kriisiksi: tuli katumusta, itsesyytöksiä, lopulta fyysisiä oireita.

– En saanut nukuttua oikeastaan enää ollenkaan. Pahalaatuinen unettomuus iski. Vuonna 2014 tuntui, että oli pakko tehdä jotakin, tai fysiikkani romahtaa ja kuolen. Halusin aikalisän ja totaalisen elämänmuutoksen, ainakin hetkeksi. Olen herkkä kokemaan stressiä ja miettimään asioita. Tuntui, että oravanpyörässä juokseminen, työssä, jota olin tehnyt jo 10 vuotta, alkoi olla sellaista, etten saanut siitä niin paljon kuin olisin halunnut. Haluan aina seistä sataprosenttisesti sen takana, mitä teen.

”Olin itäisen pallonpuoliskon surkein meditoija ja kaikessa pinnallisuudessani ehdottoman epähengellinen. Edukseni laskin sen, että olin istunut puolitoista tuntia liikkumatta. Se oli ensikertalaiselta ihan hyvä suoritus. Sillä jo ensimmäisellä viikolla huomasin, että kaikenlaisille kahistelijoille, huokailijoille, päänraapijoille ja asentoaan hienosäätäville se ei ollut lainkaan itsestään selvää.

Siksi olin lopulta hieman ylpeä siitä, että Yogi Raman kehui kykyäni istua paikallaan.”

Paniikkikohtaukset eivät loppuneet sapattivapaaseen. Elomaa sai sellaisen myös tropiikissa; siellä, mitä moni kutsuisi paratiisiksi.

– Intiassa eräs guru sanoi, että paniikkikohtaus oireilee, kun olet tilanteessa, johon et kuulu. Vaikkei se fyysisesti ole niin yksiselitteinen asia, koen, että olin silloin sellaisessa seurassa, josta olen tänä päivänä hakeutunut eroon. Luulen, että osittain paniikkikohtaukset tulevat väsymyksestä. Kroppa ei pysty käsittelemään tilanteita.

Himalajalla oli aikaa miettiä isoja kysymyksiä. Kuka olen, mitä haluan? Millaisessa maailmassa ylipäätään elän?

– Kun oli aikaa sellaiseen, aikaa istua itseni kanssa, tuli epämiellyttäviä oivalluksia: ymmärsin, että olin elänyt itse värittämässäni menneessä, mikä ei ollut ollut todellista pitkään aikaan. Omien huonojen piirteiden ja puolien tunnustaminen oli toisinaan rankkaa: olen tällainen, tästä pitäisi jotenkin päästä eroon. Olen aina ollut suorittajatyyppi ja murehtija, vastuunkantaja. Sitä yritin opetella, että varsinkin itselleni pitäisi antaa armoa välillä.

Elomaa ei kuvaisi meditaatiota onnen avaimeksi. Meditoiminen kuitenkin opettaa rauhoittamaan mielen.

– Meditoinnin tarkoitus on keskittyä siihen hetkeen, joka nyt on. Meillä ei ole mitään muuta kuin tämä hetki, kun olemme tässä. Se asiana on avain onneen, että kykenee sulkemaan mielestään menneisyyden tulkinnat ja turhan tulevaisuuden laittamisen paikalleen. Sitä emme kuitenkaan voi tehdä, Elomaa sanoo.

– Mielen rauhoittaminen on todella vaikeaa, ja minulla oli suuria vaikeuksia opetella sitä alkuun. Huomasin, että minä, kuten monet muutkin ihmiset, pyörittelen päässäni tai elän menneitä asioita, tai suunnittelen tulevia asioita. Olen sitä mieltä, että meditointi kuulostaa jotenkin mystisemmältä kuin mitä se on. Se saattaa olla vain sitä, että ennen nukkumaan menoa illalla olet 15 minuuttia silmät kiinni, ja yrität olla miettimättä mitään. Jos pystyt tekemään sitä viisikin minuuttia, olet jo saanut mieltäsi rauhoittumaan.

Aloittelijalle hän opettaisi kärsivällisyyttä.

– Ajatuksia tulee joka tapauksessa, yrität sulkea niitä pois tai et. Yritä opetella katsomaan ajatuksia ulkopuolisena ja mielenkiinnolla: ahaa, nyt rupesin taas ajattelemaan tätä asiaa. Tiedosta oma käytösrytmisi, se, että ajattelet tiettyjä asioita, ja ota ne uteliaisuuden kautta. Miksi ajattelin tätä asiaa? Työnnä sitten ajatus pois.

Itselleen kannattaa myös heti alussa myöntää se, ettei mieleen meditoinnin hetkellä tulevia ongelmia pysty ratkaisemaan, eikä tarvitsekaan. Elomaa oli tuntenut syyllisyyttä jo kauan; ajatellut, miten veli ei olisi kuollut, jos hän vain olisi ollut enemmän läsnä, tehnyt tätä, sitä, soittanut silloin.

– Itsesyytöksistä eroon pääseminen oli vaikeaa. Siinä auttoivat intialaisten gurujen ajatukset siitä, että usein mietimme menneitä ja syytämme itseämme: tämä tapahtui, koska jotain. Veljeni kuoli, koska en soittanut.

Yritin riisua ajatukset omista tulkinnoistani: veljeni kuoli, piste. Kukaan ei voi loppujen lopuksi tietää, kenen syytä jokin on. Päätin, ettei se ole ainakaan minun syytäni. Asiat tapahtuvat. Se, että niitä värittää omalla tulkinnallaan, usein vääristää sen, mitä oikeasti on tapahtunut, Elomaa muistuttaa.

– Vaikka kuinka syyllistät itseäsi ja etsit syyllistä, isoissa asioissa, kuten läheisen menetyksessä, harvoin löytää syyllistä. Lisäksi ei ole olemassa ihmistä, joka vahvistaisi syyllisyyden, sanoisi ”kyllä, tämä oli sinun syytäsi”. Keskity siihen, mitä oikeasti on tapahtunut, älä ala maalata tapahtumia tai keskusteluja omilla tulkinnoilla.

"Istahdin terassini divaanille ja aloin laatia listaa hoidettavista asioista. Tein kolme listaa. Ensimmäiseen kirjoitin asiat, jotka minun täytyisi suorittaa välittömästi.

Lista nro 1:

Paikallinen sim-kortti
Bikinirajan ja käsikarvojen vahaus
Kuoriva vartalohoito
Pyyntö saada asunnostani pois ruma musta tuoli
Raskaustesti"

Elomaa myöntää, että vaikka tekisi muutoksen tai muuttaisi elämäänsä, aina voisi palata taaksepäin.

– Omalla kohdallani se ei tunnu realistiselta. Palasin vuoden jälkeen työpaikalle, josta puoli vuotta sen jälkeen päätin lähteä ja keskittyä elämään tavalla, jonka tuon vuoden aikana olin oppinut.

Hän pitää edelleen kauniista tavaroista ja vaatteista. Valaistuminen ei tehnyt hänestä stereotypista elokuvien hippiä, joka pukeutuu säkkikankaisiin.

– Haluaisin korostaa sitä, että koin Intiassa jonkinlaisen valaistumisen ilman, että siihen liittyi suuria jumalkuvia, tai sellaista, että olisin kaapu päällä hokemassa Hare Krishnaa. Ei se, että ottaa aikaa itselleen ympäristössä, josta jooga, meditointi ja tasapaino alkaa, sulje pois kaikkea muuta. Mielestäni jokainen voi mennä hetkeksi rauhoittumaan Intiaan ilman, että olisi palatessaan niin sanotusti liittynyt johonkin kulttiin, Elomaa sanoo.

Arki on nykyisin erilaista kuin ennen. Elomaa kokee tekemisensä sydämessään oikeiksi ja seisoo sataprosenttisesti niiden takana.

– Olen oppinut karistamaan menneisyyden kummituksia hartioiltani ja hyväksymään, että asioita on tapahtunut. Kaikille ihmisille tapahtuu ikäviä asioita. Minulle niitä tapahtui paljon samaan aikaan. En syytä niistä itseäni. Olen oivaltanut armollisemman ja rennomman elämätavan, pystyn nukkumaan paremmin, iloitsemaan pienistä asioista. Yritän keskittyä hetkessä elämiseen enkä rakenna menneitä tai tulevia oudoksi illuusioksi.

Entä, jos tekisin tänään vain yhden muutoksen? Mikä se olisi?

– Älä mieti pieniä ongelmia, jotka unohdat ensi viikkoon mennessä. Niiden murehtimiseen menee turhaa, ylimääräistä energiaa. Luultavasti ne ovat sellaisia, joita et voi edes tässä hetkessä ratkaista.


* Kursivoidut kohdat ovat lainauksia teoksesta Säästä ajatuksesi eläviä varten (Kosmos) 

Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot