Mainos
Mainos

Vikki sairastui äkillisesti harvinaiseen sairauteen – ei ole pystynyt virtsaamaan kolmeen vuoteen

Nainen ei ole virtsannut itsenäisesti sen jälkeen, kun hän sairastui äkillisesti harvinaiseen sairauteen, joka estää virtsarakon lihaksia rentoutumasta. 

Kun Vikki Blackille, 23, ilmeni ongelmia virtsaamisen kanssa vuonna 2014, hän ajatteli kärsivänsä vain tavallisesta virtsatieinfektiosta. Päivä päivältä oireet kuitenkin pahenivat, ja pian nuori nainen oli kykenemätön virtsaamaan lainkaan. Samaan aikaan hänen vatsansa jatkoi turpoamistaan. 

– Näytin siltä, kuin olisin ollut 20. raskausviikolla raskaana. Huolestuin toden teolla ja soitin isälleni, joka vei minut sairaalaan, Black kertoo.

– Olin halkeamaisillani ja tiesin, että minun pitäisi pissata, mutta en vain pystynyt siihen.

Lähimpään sairaalaan kiidätetylle Blackille asennettiin nopeasti katetri, jonka avulla hänen rakostaan imettiin 1200 millilitraa virtsaa. Määrä oli valtava, sillä tavallisesti rakko kestää noin 500 millilitraa. Vaikka tyhjennys saikin naisen olon helpottumaan hetkeksi, jo seuraavana päivänä ongelma palasi ja naisen vatsa alkoi turvota uudelleen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vaikka tästä hetkestä on jo kolme vuotta aikaa, nainen on edelleen kykenemätön virtsaamaan itsenäisesti. 

Sairaalassa ravaamista ja lukuisia infektioita

Vuosi oireiden alkamisen jälkeen nainen siirrettiin Manchester Royalin sairaalaan, jossa hänelle suoritettiin urodynaaminen testi, jossa virtsarakko täytetään hitaasti suolaliuoksella. Virtsarakon täytyttyä lääkärit pystyivät selvittämään virtsarakon lihasten toimintaa ja virtsaamisnopeutta.

Vuoden 2015 lopulla lääkärit saivat vihdoin selville, mikä nuorta naisten oikein vaivasi. Hänen todettiin kärsivän Fowlerin oireyhtymästä, jonka seurauksena virtsa pysyy virtsarakossa. Blackin mukaan oireyhtymä on niin harvinainen, että harva lääkärikään on kuullut siitä. Äkillinen sairastuminen on kääntänyt naisen elämän hetkessä ylös alaisin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Se on muuttanut elämääni todella paljon. Olen ravannut sairaalassa, enkä pysty tekemään jotain niinkin yksinkertaista, kuin pissaamaan. 

– Katetrin vuoksi minulla on ollut useita infektioita munuaisissa. Olen todennäköisesti kärsinyt noin 90 infektiosta, nainen lisää.

Tällä hetkellä Black toivoo pääsevänsä leikkaukseen, jossa pyritään vaikuttamaan virtsarakon hallintaan aktivoimalla hermoja pienten sähköimpulssien avulla. Tilanteensa vuoksi epätoivoinen Black kertoo leikkauksen olevan hänen viimeinen toivonsa.

Lähde: Metro 

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme