Mainos
Mainos

10 lapsuuden nostalgista muistoa, jotka tekisivät elämästä parempaa aikuisenakin

Lapsena elämä oli paljon yksinkertaisempaa kuin aikuisena. Milloin elämästä tuli niin monimutkaista?

Olisiko lapsuuden rentoutta mahdollista palauttaa myös aikuisena elämään? Vastaus on: kyllä. Eikä se vaadi velvollisuuksista luistamista tai lapsellista käyttäytymistä.

Sen sijaan yksinkertaisuutta voi hakea kirjaimellisesti yksinkertaisilla tavoilla, joita teimme lapsena. Tässä kymmenen muistoa lapsuudesta – olisiko aika palauttaa nämä omaan arkeen?

1. Kerro vanhemmillesi päivästäsi – joka päivä

Lapsena kertasimme vanhempien kanssa päivittäin päivän tapahtumia. Niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Luonnollisesti arjen iloista ja suruista kertominen on terapeuttista. Olisiko aika soittaa taas äidille tai isälle?

2. Mene ulos ja tee jotain hauskaa

Harva aikuinen enää lähtee spontaanisti ulos työpäivän jälkeen vain viettääkseen aikaa läheistensä kanssa. Lapsena ulos lähdettiin, vaikka siellä ei olisikaan mitään erityistä tekemistä. Kunhan vietettiin kullan arvoista aikaa kavereiden kanssa.

3. Nukahda ennen kuin pää osuu tyynyyn

Lapsuudessa päivät olivat usein niin täynnä aktiviteetteja, että iltaisin uni tuli hetkessä. Aikuisille taas unettomuus aiheuttaa usein ongelmia. Entäpä jos keksisit päivääsi niin kivaa tekemistä, että illalla sänkyyn kaatuisi väsyneenä, mutta tyytyväisenä?

4. Panosta kotiruokaan, älä eineksiin

Moni on nauttinut lapsuudessaan paljon enemmän puhdasta kotiruokaa kuin aikuisena – ja mitä hyvää siitä seurasikaan? Itse tehty ateria hellii niin kehoa kuin mieltä. Ainakin enemmän kuin mikään valmisateria tai noutoruoka-annos.

5. Uskalla liata kätesi

Lapsena koulupäivät saattoivat olla pitkiä, mutta ulos lähdettiin silti aina leikkimään, liikkumaan ja pelaamaan. Ulkoilu piti vastuskykymme hyvänä ja mielen virkeänä. Harva vietti lapsena loppuiltansa sohvan pohjalla, sillä oli parempaakin tekemistä.

6. Ole utelias

Lapselle on luontaista kysellä ja olla utelias. Milloin kadotimme tämän taidon? Uteliaisuutta ja innostusta voi kuitenkin opetella uudestaan.

7. Älä ole pitkävihainen

Lapsena kinastelu ystävän kanssa oli aivan tavallista – kuten sekin, että seuraavana päivänä se oli jo autuaasti unohtunut. Aikuisena kaunaa kannetaan paljon pidempään. Eikä siitäkään seuraa mitään hyvää.

8. Rakastu uuden oppimiseen

Lapset taitavat ihmettelyn taidon. Kaikkea voi kuitenkin tarkastella loputtomasti uusista näkökulmista. Mikään ei ole parempaa kuin oivaltaa ja oppia jotain täysin uutta.

9. Lue kirjoja television katselun sijaan

Lapsena vietit todennäköisesti enemmän aikaa lukien sarjakuvia ja kirjoja kuin katsoit televisiota. Lukeminen aktivoi mielikuvitusta paljon enemmän kuin tv-ruudun tuijottaminen.

10. Piirrä

Lapsena piirtäminen oli hyvä harrastus silloin, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Kukaan ei pelännyt epäonnistumista tai muiden kriittisiä kommentteja, eikä sellaista tapahtunutkaan.

VIDEO: Miksi ei saa kiusata? Lapset kertovat.

Lähde: Storypick

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme