Mainos
Mainos

12.12. Punajuurigraavattu siika ja omena-piparjuurikastike

Punajuurigraavattu siika

  • 2 filettä suomustamatonta siikaa
  • 2 rkl karkeaa merisuolaa
  • 2 tl sokeria
  • tillinoksia
  • valkopippuria
  • 2 isoa etikka punajuurta
  • Lisäkkeeksi:
  • 1 rasia mache-salaattia tai rucolaa
  • tilkka pähkinäöljyä
  • harsokangasta

Ripottele hieman suolaa voipaperin päälle ja laita fileet nahkapuoli alaspäin suolan päälle. Ripottele merisuola ja sokeri kalan päälle. Aseta murskatut tillinoksat myös fileiden päälle. Mausta hieman valkopippurilla. Laita harsokangas fileiden päälle. Soseuta vähän pilkottu punajuuri säilöntäliemen kanssa niin, että syntyy paksu sose. Levitä sosetta harsokankaalle kalafileiden päälle. Laita voipaperi ja lautanen kevyeksi painoksi kalojen päälle. Anna maustua noin 8-10 tuntia. Poista harsoliina ja ylimääräiset tillit ja mausteet kalan päältä. Siivuta ohuesti esille ja tarjoile mache-salaatin (jossa hieman mausteena pähkinäöljyä) sekä omena-piparjuurikastikkeen kera.

Omena-piparjuurikastike

  • 2 hapanta omenaa
  • 1 sitruuna
  • hippu sahramia
  • 2 tl sokeria
  • 2 rkl piparjuuri tahnaa
  • vajaa 1dl vettä
  • 2 dl majoneesia
  • suolaa ja valkopippuria

Kuori omenat ja poista niistä siemenkota. Hienonna ne ja laita kattilaan. Purista mukaan sitruunan mehu. Lisää mukaan myös ripaus sahramia, piparjuuri ja sokeri. Lisää vettä niin, että ainekset lähes peittyvät. Hauduta kunnes seos on paksuhkoa ja hillomaista. Anna jäähtyä hieman ja soseuta seos. Sekoita mukaan majoneesi ja mausta kastike suolalla ja valkopippurilla.

Tämä kastike sopii mainiosti kaiken graavikalan kera.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme