Mainos

15 ärsyttävää asiaa, joita äidit toistelevat – näin lapset niistä oikeasti ajattelevat

Lasten kasvatus on haastavaa puuhaa, etenkin kun suuri osa äitien sanomisista kaikuu kuin kuuroille korville.

Jokainen äiti varmasti haluaa lapsensa oppivan hyville tavoille. Hyvää tarkoittavat neuvot eivät aina tunnu menevän perille, vaan tuntuvat lapsista lähinnä ärsyttäviltä.

Netmums -sivusto listasi liudan tuttuja fraaseja, joita äidit toistelevat lapsilleen, vaikka lapset eivät sitä aina arvostaisi.

Näin lapset todella ajattelevat, kun...

1. Pyydät lasta tekemään jotain, ”koska minä sanon niin”.

– Mikä perustelu tuo nyt on? Jos minulla on joskus lapsia, en ikinä sanoisi noin. (Sanoo kuitenkin...)

2. Sanot: ”Kun minä olin sinun ikäisesi, niin...”.

– Kun olit minun ikäiseni, elettiin tyyliin keskiaikaa. Eihän silloin ollut edes iPadeja.

3. Sanot: ”Minä olen aikuinen, joten minä määrään”.

– Ihanko totta? Viimeksi eilen tappelit isän kanssa viimeisestä piirakkapalasta. Aika aikuismaista tosiaan.

4. Sanot: ”Ei”.

– Jos kysyn vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, niin varmasti saan vielä tahtoni läpi.

5. Sanot: ”Miten meni koulussa tänään?

– Ihme kuulustelua taas. Saan vastata ihan tarpeeksi typeriin kysymyksiin jo koulussa.

6. Kysyt: ”Oletko tehnyt jo läksyt”.

– No, en ole, mutta ei todellakaan huvita alkaa tekemään niitä nyt.

7. Vastaat kysymykseen: ”Katsotaan”.

– Mikä vastaus tuo nyt taas oli. Joko ostat sen lelun tai et. Ja jos et, niin kyllä minä vielä saan sinut suostuteltua...

8. Sanot: ”Siivoa huoneesi”.

– Jos tungen vain kaiken sängyn alle, niin täydestä menee.

9. Kysyt: ”Tarvitseeko vielä käydä vessassa ennen lähtöä?”

– Oikeastaan kyllä, mutta enpäs mene. Alan sitten matkalla ihan piruillakseni valittaa, että pakko päästä vessaan.

10. Kysyt: ”Oletko pessyt kätesi?”

– Naurettava kysymys. Enhän minä ikinä pese käsiäni, ellet ole vieressä vahtimassa.

11. Sanot: ”Älä puhu ruoka suussa”.

– No, älä sitten kysele kuulumisia samalla kun syön.

12. Sanot: ”On nukkumaanmenoaika”.

– Haha, niin varmaan

13. Sanot: ”Nyt se kännykkä pois”.

– Miksi pilaat elämäni tuolla tavalla, en kestä, jos en pääse nettiin!

14. Sanot ”Älä keskeytä koko ajan”.

– Mitäs olet koko ajan äänessä.

15. Sanot: ”Kiität minua sitten kun olet vanhempi”.

– Oletko hullu, en todellakaan kiitä. (Kyllä muuten kiittää...)


Lähde: Netmums


Uusimmat: Lifestyle

Lapset

Maailmalta

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot