Mainos
Mainos

19.12. Roseepippurigraavilohi, jääkellarinlohi ja tuorejuusto-kylmäsavulohirullat

Roseepippurigraavilohi:

  • 1 kg lohifileetä
  • noin 1,5 dl karkeaa merisuolaa
  • 1 rkl sokeria
  • 2 rkl rosepippuria
  • 10 tillinoksaa
  • (tilkka konjakkia)

Puhdista lohifileestä kylkiruodot ja rustot. Ripottele pellin tai astian pohjalle karkeaa merisuolaa. Aseta lohifilee astiaan nahkapuoli suolaa päin. Murskaa rosepippurit kevyesti huhmareessa. Murskaa tillinoksia hieman veitsen lappeella. Pyyhi kalan pinta halutessasi konjakilla. Ripottele suola ja rosepippurit lohen pintaan tasaisesti. Ripottele pinnalle myös sokeri ja aseta tillinoksat kalan päälle. Aseta pinnalle voipaperi ja kevyt paino, esim. lautanen. Anna kalan graavaantua kylmässä mieluummin puolitoista vuorokautta. Poista pinnalta paino, pyyhi ylimääräiset mausteet pois kalan pinnalta ja siivuta kala ohuesti tarjolle.

Jääkellarinlohi

  • 1 kg lohifileetä
  • 1 l vettä
  • 80 g merisuolaa
  • 50 g sokeria

Kiehauta vesi, sokeri ja suola keskenään. Anna jäähtyä ja laita lohenpala liemeen kahdeksi, kolmeksi päiväksi. Valuta filee ja nauti graavilohen tapaan. Kala säilyy liemessä noin 4 vuorokautta.

Tuorejuusto-kylmäsavulohirullat

  • 250 g kylmäsavulohta siivutettuna
  • 2 dl tuorejuustoa
  • 2 tl piparjuuritahnaa
  • 1 sitruuna
  • 1 nippu ruohosipulia
  • suolaa ja valkopippuria
  • salaattia koristeeksi

Sekoita tuorejuustoon raastettu sitruunan kuori ja purista mukaan mehu. Hienonna ruohosipuli ja lisää joukkoon piparjuuritahnan kera. Mausta seos suolalla ja valkopippurilla. Levitä lohiviipaleet limittäin kelmun päälle. Levitä tuorejuusto levitettä lohen päälle ja rullaa kääretortun lailla rullalle. Sulje kelmun avulla tiukaksi pötköksi. Laita hetkeksi pakkaseen kohmettumaan. Leikkaa tangosta muutaman sentin viipaleita.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme