Mainos
Mainos

1950-luvun olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen väriä

Tämä kerrostalokolmio on ollut asukkaalla jo muutamia kuukausia,mutta asukkaan kalusteet eivät tahdo löytää paikkaansa ja ilme on jäänyt levottomaksi ja keskeneräiseksi. Lautalattia ja 1950-luvulle tyypilliset ikkunalaudat ovat kauniita elementtejä tässä kodissa.

Budjetti haluttiin pitää kurissa ja näin ollen vanhoja kalusteita päätettiin hyödyntää paljon. Samoin vanhaan asuntoon hankittu laskosverho, päiväpeitto ja tyynyt haluttiin ottaa myös uuteen suunnitelmaan.

Makuuhuoneeseen siirrettiin olohuoneesta kulmakaappi ja sängyn toiselle puolelle vanha hauska pikkupöytä. Työpiste jäi paikalleen. Vanhan verhon kaveriksi otettiin saman kokoelman tapetti sängynpäätyseinälle, muut seinät maalattiin tapetista otetulla valkoisen sävyllä. Suvussa kulkenut ryijy sijoitetaan talvikautena sängyn päälle.

Myös olohuone pesi kasvonsa. Asukas halusi kotiinsa reipasta vihreää, joten ennakkoluulottomasti seinät saivat näyttävän tapetin. Muu väritys raikastettiin valkoisella; uusi ruokailuryhmä, matto ja sohvan uusi verhoilu ovat valkoiset. Näyttävä taulu tehtiin sisustuskankaasta ja samaisesta tekstiilistä teimme vielä tyynyjä sohvalle. Sekto-valaisimet rajaavat toimintoja. Sohvapöytä löytyi asukkaan vanhempien varastosta.

Tuotelista:

Tapetit: designers Guild P391/04 (olohuone), P374/01 (makuuhuone) 46,-/rulla Seinäpaneeli/taulu ja tyynyt: Designers Guild F1074/03 79,-/m
Verandah, Helsinki 09-72730712 ja Sisustuksen Koodi,Turku 02-2306 688

Sohvakangas: Alaska 4310 35,-/m
Lauritzon/Helsinki 09-27060 6870 ja Sisustuksen Koodi,Turku 02-2306 688

kattovalaisimet: Sekto 237,- tuolit: Globus 231,- pöytä: Grassevik 1.490,-
Sisustuksen Koodi, Turku 02-2306 688

maali: Tikkurila G200 A

(t.i.l.a 1.2.2004)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme