Mainos
Mainos

21.3.02 Forellia ja tomaattia uunissa

Helsingin messukeskuksessa Gastro 2002 -messuilla valittiin keskiviikkona 20.3. Suomen edustaja maailman arvostettuimpaan kokkikilpailuun, Bocuse d Or:iin. Suomesta Lyoniin lähtee ensi tammikuussa
G.W Sundmansista.

120-140 g:n nahaton pala/ruokailija forellia tai lohta
suolaa, valkopippuria
kirsikka- tai luumutomaatteja
keitettyjä latva-artisokkia tai säilöttyjä artisokan pohjia
1. Kalttaa tomaatit. Jos käytät luumutomaatteja, halkaise ne ja poista siemenet. Kypsennä tomaatteja hetki pannulla, jossa on tilkka öljyä tai kasvislientä. Varo kypsentämästä pehmeiksi.
2. Mausta kalapalat suolalla ja pippurilla.
3. Voitele uunivuoka. Nosta tomaattia neljään kohtaan ja asettele lohipalat tomaattien päälle. Lämmitä myös artisokat vuoassa kalojen ympärillä.
4. Kypsennä uunissa 200 asteessa 7-8 minuuttia. Kala saa jäädä sisältä läpikuultavaksi ja meheväksi.
5. Tarjoa vermuttikastikkeen ja persiljapyreen kanssa. Voit tarjota lohen lisukkeeksi myös muita kasviksia tai esim perunaa.

Persiljapyree


1 puntti persiljaa
noin 30 g pinaattia
0,5 l kermaa
0,5 sitruunan kuori
0,5 valkosipulinkynsi
suolaa
pippuria

1. Poista persiljasta varret ja ryöppää lehtiä 2 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Jäähdytä nopeasti kylmässä vedessä ja purista neste pois. Käsittele pinaatti samalla lailla.
2. Keitä kermaa kookon niin että sitä on jäljellä noin 2 dl.
3. Lisää raastettu sitruunan kuori, valkosipulia, persilja ja pinaatti kerman joukkoon. Soseuta hienoksi sauvasekoittimella tai tehosekoittajassa. Kuumenna sose ja mausta se.

Vermuttikastike

1-2 salottisipulia
1 1/4 dl valkoviiniä
1 1/4 dl kuivaa vermuttia
2 dl kalalientä
2 dl kermaa
pippuria, suolaa
1. Hienonna salottisipuli ja nosta se kattilaan. Lisää valkoviini ja vermutti ja keitä kokoon.
2. Lisää kalaliemi ja keitä taas kokoon. Lisää kerma ja keitä kokoon kunnes kastiketta on noin 2,5 dl. Mausta.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot