Mainos
Mainos

28.4. Peili heijastaa puutarhaa

Peili on erinomainen sisustuselementti puutarhassa. Sillä luodaan perspektiiviä puutarhaan, niin suureen kuin pieneenkin. Kauniit puukehykset sekä peilin molemmin puolin istutetut havut lisäävät syvyyden tuntua. Pysyvästi ulkotiloihin ei kuitenkaan kannata tavallista peiliä laittaa, vaan tarkoitukseen hankitaan laminaattipeili, joka on tavallista peiliä kestävämpi. Puutarhassa aitaan tai seinään sijoitettu peili heijastaa ja suurentaa mielenkiintoisesti puutarhaa.

Peilielementin suunnittelu alkaa - kuten yleensä kaikki muukin suunnittelu - käytettävästä tilasta. Puutarhan muut rakenteet ja elementit ovat asioita, jotka on syytä huomioida peilielementtiä suunniteltaessa. Parhaiten peili on edukseen toimiessaan tilojen suurentajana: sen heijastaman pinnan tulisi siis olla mahdollisimman herkullinen ja houkutteleva.

Yksinään nököttävä peili jää helposti ympäristöstään irralliseksi. Tämän vuoksi se on hyvä "sitoa" ympäristöönsä kasveilla, ruukuilla sekä esimerkiksi matalalla, peilin alle sijoitettavalla aidalla. Aidan valmistusmateriaali määräytyy pitkälti siitä, millaista taustaa vasten kokonaisuus sijoitetaan.


Korkeat ja kapeakasvuiset havut heti peilin molemmin puolin tehostavat haluttua vaikutelmaa, jota syvennetään niiden etupuolelle istutetuilla, matalampikasvuisilla pikku pensailla ja sipulikasveilla, perennoilla ja ruukkuistutuksilla. Lyhyilläkin istutusalueilla peilin molemmilla puolilla saadaan lisättyä perspektiivin tuntua.

Puumateriaalien sekä peilin hankinta

Kehys on tärkeä kokonaisuuden kannalta, sillä sen avulla voidaan vahvistaa puutarhaan haluttua tunnelmaa. Se voidaan muotoilla vaikkapa goottilaiseksi ikkunaksi, jolloin lopputulos voi olla hyvinkin romanttinen. Kehysten väri kannattaa valita muuhun ympäristöön sopivaksi.

Peililasin on tietenkin oltava materiaaliltaan säänkestävä. Suositeltavin on 6 mm vahvuinen karkaistu kuvastin turvakalvolla.

Kun peilin koko on 120 x 150 cm on
- uloimman listan vahvuuden oltava vähintään 44 mm x 21 mm ja
- kahden sisimmän kehyksen 32 mm x 15 mm.
Säteittäin kulkevat rimat ovat vahvuudeltaan 20 mm x 9 mm. Käyttämällä kehyksissä leveämpää listaa saadaan pienempäänkin peiliin näyttävyyttä.

Työvaiheet

Ellei luota omiin nikkarintaitoihinsa, voi suunnitelmansa kanssa mennä puusepänverstaalle Siellä koloaminen sekä listojen ja rimojen kiinnittäminen käy käden käänteessä.

Kehyksen säteittäin sijoitetut rimat kolotaan peilin kolmeen kehykseen. Koloaminen on välttämätöntä, jotta lopputuloksesta saadaan siisti - peilihän kuvastaa ensimmäiseksi kehyksen nurjan puolen. Siksi myös värillinen kyllästysaine on siveltävä huolellisesti joka puolelle kehystä.

Listat ja rimat kootaan ruuveilla, joille on tehty valmiit reiät poralla. Näin vältytään kapeimpienkin listojen halkeamiselta.

Peili kiinnitetään kehykseen peilinkannattimilla, joita laitetaan uloimpiin ylä- ja ala listoihin noin 30 sentin välein. Peili nostetaan seinälle takakannattimilla, joita tarvitaan kaksi ylhäälle ja kaksi alhaalle.

Kasvillisuus ja muu rekvisiitta

Pääsääntöisesti lähimmäksi peiliä kannattaa istuttaa kapean kasvutavan omaavia kasveja. Vaihtoehtoisesti peilin molemmin puolin voi kiinnittää tukikehikot köynnöstäville kasveille. Tällä tavalla peili saadaan luontevasti istumaan taustaansa.

Mitä kauemmas peilistä mennään, sitä matalampaa kasvillisuutta sen molemmilla puolilla oleviin istutusalueisiin sijoitetaan. Ikivihreiden kasvien kanssa istutetaan mielellään sipulikasveja ja perennoja. Lisää tehoa saadaan peilin kehysten sävyisillä ruukuilla, joihin istutetaan viehkeimmät kesäkukat. Ruukuille ladotaan esimerkiksi tiilistä alustat, jotka huolittelevat ilmeen.

Peilin hoito:

Kyllästetyt puuosat tulee uusintakäsitellä tarpeen mukaan. Välillä on syytä tarkistaa, että peili on edelleen kunnolla kiinni seinällä jottei tuulenpuuska pääse repäisemään sitä irti. Halutessaan peilin voi siirtää varastoon talven yli.

Kasvillisuuden hoito:

Istutusalueella vaativat erityistä hoitoa havut, jotka pitää suojata noin kolmen ensimmäisen vuoden ajan kevättalven auringolta.

Materiaalikustannukset:

Lisätietoja peilistä: Lasimestari Paul Bergholm Oy puh. 09-6803810 paul. bergholm@kolumbus.fi www.teho.net/bergholm
Peilikannattamia tarvitaan 10 kpl, joista puolet asennetaan alas ja puolet ylös.
Takakannattimia hankitaan 4.

yhteensä:

puulistat:
44 x 21 mm 7.56e
32 x 15 mm 10.66e
9 x 20 mm 4.68e
Kyllästysaine 1 l (litrasta jää paljon yli) 11.50e
ruuveja, peilinkannattimet 10 kpl, takakannattimet 4 kpl
yht. noin 17e

30 cm korkea bambuaita noin 30e
asitetut ruukut 2 kpl
yht. noin 50e

peili:
6 mm vahvuinen karkaistu kuvastin turvakalvolla hinta n. 250e / m2, ohjelmassa tehdyn peilin hinta: 450e
Yhteensä: 581.40e

Kasvit:
2 kpl pilarituijia, yht. noin 68e
pallotuija noin 10e
matalakasvuinen kataja noin 12e
narsissien ja helmihyasinttien sipulit noin 3.3e - 7e
20 kpl orvokit noin 20e
Yhteensä: 114e

Kaikki yhteensä: 695.40e

Tämä sisältö on esitetty tv:ssä 28.4.2002.

Huom. mainitut hinnat ja yhteystiedot ovat esitysajankohdan mukaisia.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme