Mainos
Mainos

3.3.2003 Täytetyt portobello-sienet ja maanantain sushit

4 kookasta portobelloa tai 8 jättiherkkusientä
1 iso sipuli
2 - 4 valkosipulin kynttä
4 tomaattia
1 rkl öljyä
suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria
(tuoretta) basilikaa
1 dl parmesaaniraastetta

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit. Leikkaa tomaatteihin ristiviillot ja purista ylimääräinen neste ja siemenet pois. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi. Yhdistä sipulit ja tomaatit, mausta öljyllä, suolalla, mustapippurilla ja ripauksella sokeria. Hienonna joukkoon vielä tuoretta basilikaa tai käytä kuivattua.

Poista sienien kannat ja lusikoi täyte sienien lakkien kuperalle puolelle. Ripottele päälle kerros parmesaania. Ruskista 225 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes juusto saa hieman väriä.

Maanantain sushit

2 dl puuroriisiä
6 dl vettä
1 rkl väkiviinaetikkaa
1 tl sokeria
0,5 - 1 tl suolaa

2 prk öljyyn säilöttyä tonnikalaa paloina
0,5 - 1 dl majoneesia

avokadoa
kurkkua
merilevälevyjä
wasabitahnaa
soijaa
inkiväärilastuja

Aloita valmistamalla riisi. Huuhtele riisiä kylmän veden alla niin kauan, että huuhteluvesi ei ole enää sameaa. Lisää riisit kiehuvaan veteen. Hauduta kypsäksi (noin 15-20 minuuttia). Vältä liikaa sekoittamista kypsennyksen aikana. Huuhtele kypsä riisi kylmän veden alla, liian tärkkelyksen poistamiseksi. Sekoita riisiin etikka, sokeri ja suola.

Valuta tonnikala hyvin ja kumoa kulhoon. Lisää majoneesia ja sekoita tasaiseksi, paksuhkoksi tahnaksi. Halkaise avokado, poista siemen ja irrota hedelmämalto kuorestaan lusikan avulla. Viipaloi malto. Leikkaa kurkusta noin 5 cm:n pituisia suikaleita. Leikkaa merilevälevyt neljäksi neliöksi.

Laita riisi, tonnikalamassa, avokadoviipaleet, kurkkusuikaleet, leväneliöt, wasabi, inkiväärilastut ja soija tarjolle tarjoilukulhoihin. Jokainen ruokailija voi koota kämmenelle levälevyn päälle riisiä, tonnikalaa, hippusen wasabia ja kurkku- tai avokadosuikaleen. Levy kääräistään rullalle ja kastetaan soijakippoon; nautitaan ja maistellaan ohessa inkiväärilastuja.




Täytetyt portobello-sienet, 100 g


Energia: 0,3 MJ / 70 kcal
Prot. 4 g, hh 5 g, ra. 4 g

Sushiriisi, 100 g


Energia: 0,5 MJ / 120 kcal
Prot. 2 g, hh 27 g, ra. 0,2 g

Tonnikalamajoneesi, 100 g


Energia: 0,8 MJ / 190 kcal
Prot. 14 g, hh 1,5 g, ra. 14 g


Laskelmat on tehty käyttäen Aivo Finland Oy:n ravintolaskentaohjelmia.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme