Mainos
Mainos

50-luvun keittiön muutos

Suunnittelu Pirkko-Liisa Topelius

Kun huoneisto on vuosikymmeniä samalla omistajalla, alkuperäinen tunnelma säilyy. Tässä tapauksessa on toki tehty muutamia isoja korjauksia, jotka ovat jättäneet jälkensä: ikkunat on vaihdettu, putkiremontti on tehty ja liesikin on vaihtunut vuosien saatossa. Varsinaiset keittiökalusteet ovat kuitenkin jäljellä ja niiden myötä pala 50-lukulaista tunnelmaa.

KUVA: ennen muutosta

1950-luku on tunnettu suomalaisen muotoilun kulta-aikana ja se kiinnosti asukkaita esineidensä puolesta muutenkin, joten perhe päätti säilyttää vanhat keittiökalusteet ja ottaa aikakauden suunnittelun lähtökohdaksi.

Idealistisia ajatuksia on monesti tuskaisen vaivalloista toteuttaa. Oli todella vaikea löytää puuseppä, joka halusi korjata kalusteet. Liukuovet olivat kuluneet lähes pyöreiksi, tasot olivat eri korkuiset ja uudet kodinkoneet (liesi, astianpesukone ja jääkaappi-pakastin) eivät mitenkään sopineet mitoitukseen.

Liedelle löytyi entinen paikka mutta, tiskikoneen paikka olikin sitten suurempi muutos. Koneen viereistä kaappia kavennettiin ja tilaa otettiin viereisestä allaskaapista. Uusi jääkaappi vei osan siivouskaapista.

Pöytätasossa on myös korkeuseroja nykyisten laitteiden ja entisten kalusteiden välillä, joten alakaapin päälle teetettiin laatikkorivistö 50-luvun malliin.

Jo aiemmin uusittu terästaso uudenmallisena liittyy enemmän koneisiin kuin kalusteisiin. Kalusteiden väritys on sisäpuolta lukuunottamatta alkuperäisen ilmeen mukainen. Yläkaappien sisäpuoli maalattiin tapetin pohjavärin mukaan violetiksi ja alakaappien sisäpuolet valkoisiksi.

Tuotetiedot:

  • Puuseppä: Ideaverstas Liiteri, Jyri Somero. (Liike on myyty lähiaikoina)
  • Yläkaappien maalaus : Rakennussaneeraus Talusen&Tanskanen Oy, puh. 040-0450353
  • Tiskipöytä: Stala Oy, noin 1.800 €.
  • Keittiöliikkeet.
  • Electrolux-kodinkoneet:
  • Liesi EKE 5040, Jääkaappi-pakastin ERB8641, astianpesukone ESF 4560
  • www.electrolux.fi
  • Kaappien välitilan valaisimet: osto- ja myyntiliikkeestä, 60 € / kpl
  • Sähkökalusteet: Eljo Renova, Claes Olsson, puh. 020-1112222, 17 – 23 € / kpl
  • Lattia: 1-säleinen II-luokan kuusiparketti Timberwise, öljyttynä
  • Parketti hiottiin ja maalattiin maalivalmistajan ohjeen mukaan.
  • Betolux väri TVT F 486
  • Tikkurila Oy
  • Jälleenmyynti: puutavaraliikkeet ja rautakaupat
  • Tapetit: Annikki ja Ilmari Tapiovaaran 1950-luvulla suunnittelemat numerotapetit, 42 € / rulla
  • Tapettitalo Oy, puh. 09-767 658,
  • Tuolit ja penkki: Ilmari Tapiovaaran suunnittelemia, uustuotannossa olevia Pirkka-kalusteita.
  • Tuoli 295 € ja penkki 325 €
  • Aero Design Furniture
  • Vanha Alvar Aallon suunnittelema pöytä mustine linokansineen on oikea keräilyharvinaisuus 30-luvulta
  • Aero Vintage, 1.500 €
  • www.aerodesignfurniture.fi , 09-680 2185
  • Riippuvalaisin on Lisa Johansson-Papen suunnittelema, 331 €
  • Stockmann
  • Rullaverho: Tupplur, 24,95 €
  • Ikea, www.ikea.fi

(T.i.l.a. 25.10.2006)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme