Mainos
Mainos

8.9.2003 Broileria ja omenakastiketta sekä omenarahkaherkku

4 broilerin koipipalaa
4 valkosipulin kynttä
tuoretta rosmariinia
suolaa ja pippuria
3-4 kotimaista omenaa
4 rkl hunajaa
4 rkl omenaviinietikkaa

1. Kuori valkosipulin kynnet ja leikkaa ne pituussuunnassa neljään osaan.
2. Leikkaa broilerinkoivet "polven" kohdalta kahdeksi palaksi. Poista broilereista nahka.
3. Pistele lihaan reikiä ja täytä reiät valkosipulilla.
4. Nosta liha öljyllä voideltuun uunivuokaan, mausta suolalla, pippurilla, tuoreella rosmariinilla ja hunajalla.
5. Lohko omenat ja poista siemenet. Asettele omenalohkot broileripalojen kanssa vuokaan ja kypsennä uunissa 250 asteessa noin puoli tuntia.
6. Tarkista, että broileri on kypsää. Ota omenalohkot ja irronnut liemi soseutettavaksi. Mausta omena-liemiseos viinietikalla, suolalla ja pippurilla ja soseuta. Tarjoa broilereita omenakastikkeella kuskusin kera.

Omenarahkaherkku

8 täysjyväkeksiä

4 kotimaista omenaa
1 rkl voita
1 dl hunajasiirappia
1 limetin mehu

1 prk rahkaa
1 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria

1. Valmista siirappiomenat. Leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Kuullota omenia voissa pannulla hetki, kaada joukkoon siirappi ja limetin mehu.
2. Valmista kermarahka. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaahto rahkaan. Mausta seos vaniljasokerilla ja sokerilla.
3. Kokoa jälkiruoat laseihin kerroksittain juuri ennen tarjoilua. Murenna keksi paloiksi ja laita murennettuja keksinpaloja lasien pohjalle. Seuraavaksi kerros siirappiomenoita ja seuraavaksi kerros rahkaseosta. Toista kerrokset jätä päällimmäiseksi kerros rahkaa.


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme